sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kisaamisen riemua

Tänään oli pitkästä aikaa kisat ohjelmassa. Valmistautuminen on ollut vähän niin ja näin kun en ole päässyt treenamaan ihan normaalisti, mutta fiilis oli kuitenkin hyvä. Zorro oli kuitenkin kisapaikalla jotenkin vaikea. Pää pyöri koko ajan kun tehtiin jotaina ja kun ei tehty mitään Zorro piippasi tauotta. Nyt jälkeen päin ajateltuna olis pitänyt nostattaa sitä enemmän lelun kanssa sekä tehdä perus luopumisharjoituksia ennen starttia. Myös paremmat namit olisi pitänyt olla mukana.

Tästä videoon

Startissa koira oli jo vaikeaa ja sitten vielä jouduttiin istumaan lähtökyltillä tuskasen kauan, että käytösruutukoira saatiin oikeaan asentoon. Jo lähtökyltillä epätoivo oli jo päälimmäinen tunne. Ja heti ensimmäiseltä kyltitltä napattiinkin mukavat -5 p. ja seuraavalta -10p. En kuitenkaan lähtenyt uusimaan. Tuplasaksalaiselta ei jostain syystä saatu mitään virhepisteitä, vaikka minusta tämäkin oli ihan -10 arvoinen suoritus. Hypyt meni kivasti ja hauskaa oli koiralla, mutta sitten se lähtikin sokka irti oikein huolella. Pyörähdyksen käsimerkillä, koira oli lähdössä johonkin ihan muualle :) Liikkestä istumisen tiesin etukäteen lähes mahdottomaksi. Jättämis ja kutsumis kyltin väli oli minimi 3m, joten tiesin etten saa koiraa istumaan loppuun asti tuossa mitenkään. Täytyi kuitenkin yrittää ja kymppihän sieltä tuli. Putkella Zorro hillitsi hienosti itsensä kun ensin meinasi karata. Putken jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä ja Zorro päätti esitellä lisää lempparitemppuaan pyörähdystä. Tässä vaiheessa tuomarikin nauroi jo ääneen, mutta huumorilla jatkettiin loppuun asti. Houkutuksella Zorro haihatteli ilmeisesti käytösruutuun päin, joten siitäkin pari pikku virhettä.


Käytösruutuna oli vasemmalla seisten. Zorro pysyi yllättävän hyvin seisaaltaan, mutta piippasi kyllä koko ajan. Muutaman askeleen otti myös lopussa, josta -1p. Kokonaisvaikutuskesta otettiin ääntelystä -1, joten lopputulokseksi jäi säälittävät 58p. Eihän se kauhesti lämmitä, mutta taas kai sitä oppi jotain uutta virittelystä...


Päivän positiiviset:
+ Sarjahyppy
+ Tuplasaksalainen oikealla
+ Viihdettä yleisölle

Kehitettävää:

- Vire
- Virittelyn epäonnistuminen
- Koiran omat keksinnöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti