perjantai 13. tammikuuta 2012

Naksuttelua odotellessa

Odottavan aika on todella pitkä varsinkin kun odotuksen kohteena on ihuna penneli. Sunnuntaina käyn hakemassa koiran kotio ja alku viikosta vietänkin koiranhoito lomaa niin kuin pomo sanoo :) Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni ostamssa oikein koiranharjan valmiiksi. Olipas sielläkin valinnan varaa enkä ikinä ole Zorrolle mitään siitä hyllystä tarvinnut :)

Viikko sitten vietettiin minun valmistujaisjuhlia, ensin sukulaisten sitten kavereitten kanssa. Tällä kertaa värkkäsin tämmösen kakun omasta lempiväristä, limenvihreestä! Ilman kermavaahtoa olis kyl ollut kivempi, mut vähän sähläsin marsipaanin kanssa, niin piti peitellä.

Zorro käytäyty taas kuin mikäkin malli oppilas ja ihmiset sai ihastella kuinka rauhallinen koira on. Joopa joo se kun ei tuppaa olemaan mikään pysyvä olotila, mutta väen paljous hämmentää sitä. Juhlien jälkeen Zorro pääsi porukoille hoitoon kun me lähettiin rentoutumaan Långvikin hotelliin. Kivaa siä oli käydä Amazon suihkussa ja paistua infrapunasaunassa. Jälkimmäistä voin kyllä suositella kaikille jos mahdollisuus tulee :) Reissu oli muutenkin kiva ja aamulla maisemat sängystä näytti tältä (kuva on kyllä huono lasinläpi otettu):


Maanantaina vuorossa oli agitreenit. Rataa tehtiin ja aiheena oli poispäinkäännökset. Näitä täytyy kyllä treenata paljon omissa oloissa, että koira tajuaa ohjauksen. Huomenna ollaankin menossa omatoimisesti tallille treenaan, joten täytyy heti tehotreenata näitä käännöksiä. Saatiin siis vihdosta viimein avaimet, jee!

Ollaan aloitettu myös Elinan jumppat ja treenit. Kahdesti ollaan käyty ravi lenkillä ja minä oon yrittänyt juosta mutta huonolla menestyksellä. Jotta Zorron ravi olisi todella hyvän näköistä, mun täytyis juosta sellasta vauhtia, että jaksan max puol kilsaa. Joten tätä täytyy vielä vähän kehitellä ja toisaalta odotella kesää, että voi alkaa tekeen pyörä lenkkiä. Jostain päähän pistoksesta sain ajatuksen hankkia myös naksuttimen tai oikeastaan ajattelin alkaa pentua kouluttaan sen avulla heti. Pitihän sitä sitten testata Zorroon. Nopeestihan tuo sen hoksas ja opetin sille todella tarpeellisia taitoja, kuten kynän nostamisen maasta ja jumppapallon tökkäsyn (aluksi Zorro pelkäs koko palloa). Jumppaliikeitä ajatellen opeteltiin myös peruuttamaan ja pikku hiljaa sekin on alkanut sujuun. Siis ehkä kolmessa päivässä koira meni jo maton mitan :) Aikasemmin olen ajatellut, että en tarvii naksuttelua, mutta on se kyllä mukava tapa opettaa koiraa.

Mutta nyt täytyy taas jatkaa odotusta, seuraavan kerran tässä blogissa seikkaileekin kaksi karva korvaa (ja pitänee miettiä blogin nimikin uusiksi)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti