Hiljaiseloa, tavallaan...

Tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa meidän treeneistä kun ei Rommin kanssa päästä aksailemaan. Tuntuu ettei olla oikeen tehty mitään, vaikka tosiassa menty ollaan tukkaputkella molempien kanssa edelleen. Zorron kanssa ollaan harrasteltu terapia-agilitya. Se on vaan niin kivaa ja vaivatonta. Niin kuin koutsi sanoi, Zorrossa ei ole kun yksi vika: se, että se on maksi. Niinpä ja tietysti saisihan sitä vähän kovuutta myös olla lisää, mikä huomattiin erityisesti eilen. Oltiin meinaan Zorron kanssa target teamin treeneissä. Paikalle ei saatu riittävästi tuuraajia, joten päätin kerrankin viedä Zorron oikeen koulutukseen :) SDP:llä oltiin, mutta eri kentällä kun yleensä ollaan oltu, lämmittimen vieressä tietysti. Zorrohan jotenkin onnistu pelästymään puhallinta, eikä se oikestaan pystynyt enää sen jälkeen toimimaan siinä kulmassa. Kontaktit oli epävarmoja niin kuin nykyään aina on. Hyvän mielen treeni kuitenkin vedettiin ja eiköhän me jotain opittukkin. Rata oli melko simppeli ja sinänsä hyvä Zorrolle, ettei ollut mitään hirveätä vääntöä vaan kohtuu suoraa mentiin. Rata näytti tältä:

Zorron kanssa ollaan myös päästy tokotreeneihin, missä ei ollut mitään erikoista. Edelleen nouto ulkona on hankala, mutta saatiin sentään joitain onnistumisia. Liikkeestä maahanmeno näytti kuulemma jo hyvältä. Näköjään motivaation kasvaminen on saanut nopeutta liikkeesseen, vaikkei sitä hirveesti olla treenattukkaan. 

Meidän piti mennä lauantaina kisailemaan rally-tokossa Zorron kanssa, mutta jouduin hakemaan koiralle antibiootit. Tyyppi oli telonut persuksensa ilmeisesti lenkillä ja vekki oli varsin ilkeän näköinen kun huomasin sen. Koiraa se ei tosin ole vaivannut edelleenkään ollenkaan. No ehkäpä me ens kuussa päästä kisaamaan. Suunnitelmissa on myös osallistua möllitokoon.

Rommin kanssa ollaan hengattu vaan kotona, no ei vaiskaan. Rommin kanssa ollaan mm. käyty keksi kertaa vetohiihtämässä Peltolammilla. Kyllä koira tajuaa mitä sen pitäis tehdä, mutta sen suurempaa paloa ei sillä ole. Toisaalta on vain ihan hyvä, että koiran kierrokset pysyy aisoissa. Myös tokoilun makuun on taas päästy pitkästä aikaa. Koira kestää hienosti häiriötä ja keskittyy hommiin. Hiukan luottamus pulaa mulla kuitenkin siihen on, enkä uskalla esim. päästää koiraa vapaaksi mitään tehdessä. Nyt kuitenkin tämä tokoryhmä loppui ja nyt onkin harkinnassa pitäskö oikeen rahallisesti panostaa tähän harrastukseen, paremman puutteessa :) 

Rally-toko treeneissä Rommi on lähinnä treenannut pelipaikalla olemista ja halliin sisään tuloa. Tuntuu, että koira alkaa tajuamaan, mistä lentää hallista pihalle ja se yrittää keskittyä enempi muhun kuin muihin kentällä liikkuviin ja haukkuminen hallissa on nyt ehdoton ei. 

Tänään varasin pitkästä aikaa tallille oman vuoron. Zorron kanssa tehtiin vähän seuruuta, paikkamakuuta. Aksailtiin hyppytekniikka ja kontakteja sekä muutama kerta keppejä. Rommin kanssa seuruuteltiin ympäri hallia mukavassa vireessä. Sitten tehtiin yhtä hyppyä. Muutaman toiston jälkeen koira alkoi kerätä kierroksia (ja ääntä) joten koira jäähylle autoon. Hetken päästä päästiin taas jatkamaan. Nyt tehtiin jo 3-4 hyppyä hyppytekniikan muodossa, mutta taas kierrokset alkoi nousta joten koira pääsi toisen kerran jäähylle. Kolmannella yrittämällä tehtiin jo kokonaista kuuden hypyn sarjaa, eikä koira ottanut liikaa kierroksia. Pitää vielä huomoida että toisella kentällä myös aksattiin, muutaman kerran Rommi jäi kuuntelemaan toisen kentän ääniä, mutta keskittyi sitten taas hommiin. Jokaisen sarjan jälkeen koira tuli multa vielä erikseen hakeen namia, eikä todellaakaan lähtenyt haahuilemaan edes toisen kentän suuntaan. Kaikki siirtymät tehtiin käytännössä käskyn alla ja tuntui, että mulla oli homma kohtuu hyvin hallussa. Ehkä tää tästä, kun vaan saadaan tällaisia onnistumisia paljon lisää. Loppuun seuruuttelin Rommia vielä ihan toisen kentän vieressä, mutta hyvin jaksoi pikku eläin keskittyä vielä siinäkin vaiheessa. Toisella kentällä mentiin putkea ja haukuttiin ja Rommi se vaan keskittyi nakkeihin <3 Oli siis ehkä ensimmäiset Rommin aksa treenit missä koira ei huutanut koko aikaa, täydellistä hiljaisuutta mun on turha tuolta ikinä vaatia, koska piippaus tuntuu olevan sisään rakennettu ominaisuus.

Velipoika

Moi!

Mamma pyysi mua vähän valottamaan mun ajatuksia erityisesti mun pikkuveljestä Rommista. Mä muistan sen kuin eilisen päivän kun tapasin ekan kerran  mun veikan. Ihmis iskä vei mua ulos ja sielä mamma odotteli jonkun ihan pienen rääpäleen kanssa. Mähän innostuin siitä ihan pirusti, etten meinannut pöksyissäni pysyä. Niin tuntu innostuvan se rääplekkin eikä se ainakaan mua yhtään pelännyt. Veikka on oikeastaan aina tosi rohkee, paisi imuria me juostaan yhdessä karkuun J

"Näin meillä menttiin heti ekana päivänä"

Heti sisälle päästyä alkoi semmoset painit veikan kanssa, ettei paremmasta väliä. Kivahan tommosen pikkusen kanssa oli painia kun se lenteli pitkin seiniä kun vähän tönäsin sitä kuonolla. Näytin sille vähän paikkoja, mutta aika äkkiä se sammahti kuin saunalyhty. Alkuun se yritti aina tulla ihan iholle nukkuun, mut tein sen kyllä sille selväks, että ihan turha yrittään.

"....ja täältä nurkasta löytyy tää vesikippo "

 Alku aikoina me ei kovin usein päästy yhdessä juokseen mettään, mutta mä sain nauttia laatuajasta mamman kanssa. Sisällä meinasin toisinaan jäädä ilman mamman huomiota kun veikka oli kuulemma niin ihq, mut ei se mua haitannut, koska tiesin et mamma tykkää musta joka tapauksessa.

Veikka pistää hanttiin

Jossain vaiheessa mä äkkäsin, että mamma tarvii ”hieman” kurinpidollista apua. Yks kaunis päivä mä sit päätin, että veikan on turha tulla lähellekään mitään mikä on mun suussa. Toisinaan sille joutuu edelleen huomauttaan jostain asioista, mutta hyvin se on kyllä oppinut. Mamma ei kyllä yhtään tykkää, että mä enää anaan senkään viedä mitään mu syötäviä. Yhtäkkiä veikasta myös kasvoi jättiläinen, mut ei se haitannut vaikka mä en muista isommista koirista juuri välitäkkään. Sit siitä tuli oikeen tosimies, mikä meinas kiristää mun hermoja ehkä sekunnin verran, mut sit tajusin et kun mä olen pomo talossa, on ihan sama mikä Rommi on. Kai se on parempi, että toisella meillä edes värkit toimii, kun ite on siirtynyt konsulentin hommiin.

Nyt vakavana!

Ehdottomasti parasta mitä veikan kanssa voi tehdä, on mettässä kirmaaminen. Rommi juoksee edellä ja mä tuun perässä ihan kauheeta kyytiä. Aina mä onnistun sen jotenkin pysäyttään ja kaataan selälleen. Joskus Rommi meinaa vähän hermostua siitä, mutta mamma karjasee kerran et HEI! niin se loppuu sit siihen.  Sisällä mamma ei anna enää meijän riekkua entiseen tapaan, kuulemma se pelkää että paikat hajoo.

Pönötetään nyt sitten oikeen kunnolla

 Sillon kun me jäädään ihan kahestaan kotiin, Rommi yleensä keksii jotain tosi siistii puuhaa. Muutaman kerran se on tuonu mulle roskapussin ja sit me ollaan yhdessä tuumin levitelty ympäri kämppää kaiken näköistä tavaraa. Yleensä on jotain syötävääkin löydetty. Mamma ei ole ollut ihan niin innoissaan näistä tempauksista, mutta parasta kuitenkin kaikessa: veikka ottaa aina kaikki syyt niskoilleen ja menee pitkin nurkkia monta tuntia ja mä jatkan elämääni kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.

"You say WHAT?"

Kaiken kaikkiaan veikka on tuonut mun elämään niin paljon. Aina on leikki seuraa ja joku ketä kiusata. Osaahan se kiristääkkin mun hermoja, mutta sillon yleensä mamma suojelee mua!

Kevättä odotellessa,

Zorro

Haastetta

Sain Sabinalta haasteen joten täytyyhän siihen vastailla. Tällaisesta haasteesta on kyse:

11 ASIAA KIRJOITTAJASTA 
Säännöt:

• kerro 11 asiaa itsestäsi

• vastaa haastajan 11 kysymykseen

• keksi uudet 11 kysymystä

• haasta 11 bloggaajaa

• kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Jätän tällä kertaa muiden haastamisen, joten keskityn vaan kertomaan itsestäni :)

11 asiaa itsestäni:

1. Olen puhtaasti koiraihminen, enkä oikeastaan edes pidä kissoista. Koirien lisäksi minulla on lapsena ollut yksi marsu ja kaksi gerbiiliä.

2. Katson aina Salkkarit kun vain ehdin. Näin olen tehnyt niin kauan kuin sarja on vain tv:stä tullut.

3. Olen todella iloinen tällä hetkellä siitä, että olen innostunut hiihtämisestä uudestaan koirahiihdon myötä. Aikoinaan olen hiihtänyt paljon ja myös kilpaillut lajissa.

4. Vaikka olen aina liikkunut ja harrastanut paljon, minulle ei ikinä ole tullut suurempia vammoja. En ole tarvinnut tikkejä enkä kipsejä.. Tällä hetkellä suurin vaiva on istumatyössä rasittuva selkä.

5. Tykkään paljon uimisesta, mutta en ole ikinä oppinut hyppäämään päälleni.

6. Ensimmäinen oma koirani meinasi olla pieni valkoinen lapanen, onneksi löysin Zorron ja muutin mieleni.

7. Olen harrastanut pesäpalloa kuusi vuotiaasta lähtien (eli yli 20 vuotta!). Muutama välivuosi on ollut, mutta jälleen odotan kesän harrastepesis pelejä innolla.

8. Inhoan juoksemista ja olen aina inhonnut. Nyt kuitenkin ajattellin ensi kesänä taas kokeilla, josko Rommista saisi "vähän" vetoapua.

9. Arkena nukkumatti kutsuu yleensä jo vähän yhdeksän jälkeen, mutta toisaalta herätys on jo puoli kuusi.

10. Pillitän hyvinkin helposti väsyneenä.

11. Olen todella huono keksimään tähän tehtävään mitään järkevää :)

Sabinan 11 kysymystä"
1. Mikä motivoi sinua?Onnistumiset. Varsinkin agilityssä huomaa kehityksen ja se hetki kun oppii jonkun uuden ohjaustekniikan ja saa sen todella toimimaan koiran kanssa.

2.  Oma vika vai koiran vika?
Kyllä se on peiliin katsottava yleensä. Ainakin Zorro tekee tasan niin kuin sitä ohjataan. 

3. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi, mikä se olisi?
Zorrolle vähän lisää itseluottamusta. Rommilta muutama pykälä vireestä pois.

4. Mitä muuttaisit itsessäsi?
Rauhallisuutta kaipaan ainakin välillä ohjaamiseen.

5. Mikä on vahvin/paras piirre koirassasi?
Zorrossa tekemisen riemu ja kiltteys. Rommissa vauhti ja nopea oppimis kyky.

6. Mistä ominaisuudesta itsessäsi/saavutuksestasi olet itse eniten ylpeä (elämässä yleensä)?
Todella paha kysymys... Kai yliopistosta valmistumista voi pitää suurena saavutuksena.

7. Oletko ehdoton yhden rodun ihminen vai voisitko kuvitella muun rotuista koiraa itsellesi? 
Olen nimenomaan eri rotujen ihminen. En usko, että kolmaskaan koira tulee oleman samaa rotua kuin Zorro tai Rommi. Mun mielestä on mielenkiintoista kouluttaa juuri erilaisia koiria, jotka motivoituvat eritavoin. Tosin tietyllä tapaa tuleen aina pitäytymään aktiivisissa, miellyttämishaluisissa koirissa.

8. Oletko kilpailuviettinen ja jos olet, miten se näkyy? Iloitsetko myös muiden menestyksestä?
Ennenkin olen täällä blogissa kertonut, että todella olen kilpailuviettinen. Pieni jännitys ennen suoritusta ja onnistumisen mahdollisuus ovat parhaita fiiliksiä mitä tiedän. Toki iloitsen myös muiden onnistumisista, etenkin oman reeni ryhmän koirien onnistumiset lämmittävät mieltä.

9. Kutsutko itseäsi koirasi/koiriesi äidiksi/mamiksi/tms tai kutsutko koiraasi muruksi/kullaksi/rakkaaksi/jne.?
En pidä itseäni kyllä koirien äitinä ja koirat ovat minulle kuitenkin vain koiria.

10. Millainen kouluttaja olet? Rakkautta ja rajoja, vai enemmän jompaa kumpaa?
Yritän olla mahdollisimman johdonmukainen ja siten myös oikeudenmukainen. Rajoja on ja rakkautta jaetaan vain jos koirat käyttäytyy. Zorro kyllä esittää kaikille vieraille ihmisille, että kotona ei ikinä ole saanut rapsutuksia.

11. Saako teillä koira(t) tulla sohvalle tai sänkyyn? Miksi?

Periaatteessa ei, mutta pyynnöstä tulevat kyllä mielellään. Sängyssä on öisin ihan tarpeeksi ahdasta vaikkei koirat siellä olekkaan.

Tässäkö se nyt oli...

Ei ole ollut ihan parasta aikaa koiraharrastamisen saralla, koska olen päättänyt pistää Rommin agilityuralle stopin, ainakin toistaiseksi. Viime sunnuntaina oli jälleen target teamin treenit, joihin en tällä kertaa lähtenyt yhtä innolla kuin ennen. Tiesin, että Rommin kierrokset nousisi jälleen tappiinsa ja itse tekeminen olisi toissijaista. En kuitenkaan tiennyt mihin jo ensimmäisillä treeni minuuteilla päädyttäisiin. Rommi kävi taas rähjäämään muille ja kouluttaja sai hammasta nyt ihan kunnolla. Aiemmin Rommi on vaan vähän näykkinyt hihoista tai punteista, mutta nyt se ei jäänyt enää näykkäykseksi. Ei siinä kuitenkaan käynyt pahasti, mutta koira lensi pihalle niin päättäväisellä otteella kun vain osaan. Myöhemmin päästiin jatkamaan kuitenkin treenausta ja koira meni kuin unelma, ei sählännyt niin pahasti kun ennen vaan teki kuuliaisesti hommia. Rata näytti tältä:

MUTTA eihän tämä näin voi jatkua ja siksi oli pakko pistää stoppi koko hommalle ja perua kaikki ohjatut treenit toistaiseksi. Kunhan tässä kuukausi tai pari ollaan taukoiltu, lähetään rakentamaan agi tekemistä ihan uudelta pohjalta rauhoittumisen kautta. Saa nähdä miten käy, mutta eipä me voida ainakaan alemmas tästä enää mennä.

Onneks on Zorro, jonka kanssa voi harrastaa hyvän mielen aksailua. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja kunnon ohjausta, niin koirahan menee. Se on nyt päässyt muutaman kerran hyppäämään kontaktilta enkä ole jaksanut korjata, mutta nyt se ei sitten pysähdy enää millään vaan roiskii menemään ihan urakalla. Ei se paljon näköjään vaadi kun varmat kontaktit pilataan täysin :) Joka tapauksessa nyt Zorron kanssa treenaaminen on ollut taas ihan hauskaa ja vauhtiakin on alkanut jälleen löytyä ihan uudella tavalla.

Rommin kanssa oltiin tällä viikolla kuitenkin tokotreeneissä, missä koira oli ihana oma itsensä, joka yritti jopa hypätä kouluttajan syliin naamaa nuolemaan. Ei se oikeasti ole mikään aggressiivinen koira, sen pää ei vaan kestä niitä kierroksia.  Rommin keskittyi tekemiseen hienosti, eikä juurikaan ottanut häiriötä muista koirista. Tehtiin liikkeestä maahanmenoa, jossa Rommilla on kuulemma erikoinen nenä edellä tekniikka. Nopeahan se on kuitenkin, joten sitä ei aleta korjailemaan turhaan. Kaukoissa todettiin, että istu-maahan ja toisin päin vaihdot menee hienosti, mutta pitää vaan varoa ettei anna liian räväköitä käsimerkkejä (aiheuttaa pompsahtamista). Seisomis vaihtoja pitää vaan treenata, jollain mallillaan ne kuitenkin jo ovat.

Tänään käytiin molempien kanssa rally-tokoilemassa. Zorron kanssa tehtiin rataa ja Rommin kanssa treenattiin halliin sisäänmenoa, eli todellakin alkeista lähdetään liikkeelle. Päästiin ehkä viidennellä yrittämällä halliin ja sielä koira käyttäytyi tosi nätisti. Tehtiin ratakin, mutta se oli meille vähän turhan haastava ja koira meinasi kuumeta, mutta tehtiin rata loppuun ja sitten koira autoon takasin.

Olen Rommin kanssa nyt myös ajatellut, että mentäisiin näyttelyyn ja sitten mahdollisesti saisi pallit siltä pois. Hiukan onkin tehty jo näyttelyseisottamista, mutta ei se kyllä ihan korvaa agin treenausta. Toinen uusi aluevaltaus meille on ollut vetohiihto. Ollaan nyt muutama kerta käyty vetään järven jäällä lenkkiä ja kyllä tuo näyttää siitä pitävän. Pitäisi ehkä uskaltautua vaan oikeen jollekin koirahiihtovuorolle ladulle. Jos saisi vähän vetoapua. Nyt koiran huomio ei tahdo pysyä vain eteenpäin menemisessä.

Loppuun vielä pitkästä aikaa avautumista kanssa ulkoilijasta. Olin molempien kanssa lenkillä ja vastaan kävelytiellä tuli kultsu(?) naisen kanssa. Koira jähmettyi kyttäämään meitä ja oli vielä melko pitkässä hihnassa. Otin sitten Rommia pannasta kiinni, koska tilaa ohitukselle oli melko vähän, enkä halunnut, että se nyt lähtee hyppimään mihinkään. Ihan kohdalla omistaja sanoi jotain, että sullakin on innokkaita koiria ja samalla kultsu tulee jo ihan Rommin iholle. Mä vain sanoin, että älä nyt tänne sitä päästä et tää ei tosiaan tykkää. Niin nainen rupee mulle avautuun, kuinka hän tässä yrittää kouluttaa koiraansa ja, että meidän olisi pitänyt kiertää jostain toista kautta! Siis WTF, mitä ihmettä se yritti koirallensa opettaa? Että kyttäämisestä hyökkäys on hyvä juttu ja mä olen siinä se paha kun en halunnut sitä lähelle? Mehän siinä yritettiin ohittaa kaikessa rauhassa, mutta se ei saanut koiraansa hallintaan. Ja olisinhan mä voinut kiertää toisen kautta, jos se olisi hyvissä ajoin huudellut et ei halua ohittaa... Ei vaan tajua, että millä logiikalla nainen oli liikenteessä!?!

Rommi räyhänen ja Zorro suloinen

Pari viikkoa ollaan taas menty treeneissä eteenpäin. Viime viikonloppuna oli target teamin treenit Tallilla, joissa rata sinänsä oli simppeli. Mutta ei ne kierrokset tee Rommin treeneistä ainakaan yhtään helpompia. Rata näytti tältä:

Vauhdinkaan alkusuoran jälkeen ei keppien sisäänmeno onnistunut. Lähdöissä oli "yllättäen" taas ongelmia. Mutta näemmä se toimii hyvin jos on apuohjaaja koiran vieressä palkkaamassa. Pöytä oli myös niillä kierroksilla haastava. Välistäveotoja ollaan Rommin kanssa treenattu liian vähän, eikä se lue kovin herkästi niissä ohjausta. Täytyi siis kiertää omaa kroppaa niin paljon, ettei jalat meinannut enää pysyä mukana. Päällejuoksut meni paremmin. Loppua ei enää ehdittykkään tehdä. Suurimman huomion treeneissä kuitenkin vie Rommin sähläys, kuumuminen ja muille räyhääminen. Aletaan pikku hiljaa olemaan pisteessä, jossa treenaaminen ei ole enää kivaa.

Tämän viikon perjantai treeneissä, jouduin taas paljon enemmään keskittymään siihen, ettei Rommi lähde omille teilleen ja muille räyhäämään ja itse treenaaminen jää toissijaiseksi. En onnistunut kummassakaan, ärsyttää! No sen päätöksen ainakin tein, että koira lentää niska-perse otteelle saman tien pihalle, jos vielä rupee muille räyhäämään. En mä yksinkertaisesti tee mitään koiralla joka osaa omatoimitreeneissä vaikka mitä, mutta ei voi ikinä viedä mihinkään julkisille paikoille treenaamaan tai kisaamaan. Hiukan olen kyllä hukassa sen kanssa, mitä koiran kanssa pitäisi nyt tehdä, pitäisikö koko agility pistää hyllylle kunnes koiraa oppii käyttäytymään? Tänään ainakin lähdetään sen kanssa ihan vain hengailemaan ja rauhoittumaan rally-toko treeneihin ja huomenna otan sen agikisa talkoisiin mukaan, josko se hiukan tottuisi...

Zorrolla on ollut selän kanssa taas ongelmia. Yhtenä päivänä sen vinkas vähän millon mistäkin ja totesin, että lannerangan alueella kiristää. Autoonkaan koira ei suostunut hyppäämään ja nostaminen sattui. Noh muutaman päivän levolla vaiva tuntui talttuneen. Tänään lähdettiinkin sen kanssa rally-toko kisoihin korkkaamaan voittajaluokkaa. Jonkun verran ollaan nyt uusia liikkeitä hiottu kuntoon ja sinänsä oltiin kyllä valmiita uuteen koitokseen. Lähdössä Zorro oli jotenkin pihalla. A:n alle oli sullottu putki, joka luultavasti näytti möröltä, mutta kunhan vauhtiin päästiin homma meni ihan ok. Oikealla seuraaminenkin oli ihan jees. Radan jälkeen olikin uusi juttu: käytösruutu, tällä kertaa 2min edessä istuen. Voisi kuvitella, että se on helppo nakki, mutta ei. Zorrohan alkoi ensin tarjomaan peruuttamista, sitten maahanmenoa ja lopulta kyllästyi ja meinas ruveta vaan köllöttelemään. Noh siitä sitten -10p. Rata oli tällainen:
Muut virheet tulivat seuraavasti:
1. kyltti: -3p. uusinta, -1p. puutteellinen yhteistyö.
6. kyltti: -3p. epätarkasti suoritettu tehtävä, -1p.vino (Zorro kääntyi kun lähdin kiertämään sitä)
13. kyltti: -3p. Ohjaajavirhe (melkein kuulemma potkaisin koiraa), -1p. puutteellinen yhteistyö
14. kyltti: -1p. Hidas tempo (tässä oli jotain ihme selkoilua oikeella perusasennon kanssa)

Yhteensä kaikesta huolimatta 77p. ja hyväksytty tulos. Koira ei tosiaan ollut niin hyvin mukana kuin olen tottunut ja alun haahuilu on aina yhtä kamalaa. Spiraalissa meinasin ihan seota laskuissa, enkä suurin piirtein tiennyt mihin suuntaan mennä :) Poistiivista oli mm. peruuttaminen, mikä ei todellakaan ole Zorron vahvuus. Käytösruutua tulee myös treenata paljon lisää!

V niin kuin VIRE, vol 2

Eihän siitä ole kun reilu puoli vuotta kun pohdin viimeksi viretilojen merkitystä treenaamisessa. Silloin ongelmana oli mm. Zorron liian alhainen vire tokoillessa ja silloin iloitsin kun Rommilla ei tällaisia ongelmia ole. Noh, nythän asiat ovat kääntynyt päälaelleen. Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa, jotta saisin Rommin vireen laskemaan toiminta-alueelle. Kierrokset ovat tällä hetkellä ihan liian suuret, jotta oppiminen olisi ylipäätään mahdollista. Suurimmat ongelmat tulevat juuri ohjatuissa treeneissä, omatoimi treeneissä koira pysyy paljon paremmin hyppysissä. Onko tämä nyt palkka siitä, että ei heti pentuna aloitettu ohjatussa treenissä treenaamista, luultavasti!?! Homma on myös loputon noidan kehä; Rommin kierrokset nousee--> meikäläinen menettää hermonsa--> Rommin kierrokset sen kuin kasvavat.

No palasin nyt samoihin artikkeleihin ja poimin artikkeleista nyt vireen laskemiseen liittyviä pointteja:

• Tutkimusten mukaan koira oppii parhaiten matalammassa vietissä. Mahdollisena ongelmana tässä on se, että koira oppii myös matalan viretilan eli tapahtuu tunneoppimista. Kovassa vietissäkin voi opettaa ja hyväksyä sen, että oppiminen tapahtuu hitaammin.

• Ylivireistä koiraa ei saa palkata levottomuudesta tai virheistä. (Helpommin sanottu kuin tehty!)

• Ohjaajan on itse oltava hyvin rauhallinen. Jos koira ääntelee, tekeminen lopetetaan ja koiraa nuhdellaan. Mikäli ääntely vieläkin jatkuu palkkaustiheydestä huolimatta, se viedään pois treenikentältä eli tekeminen loppuu. (Artikkeli koskee lähinä toko:n treenamista, agissa en ääntelystä lähtisi koiraa poistamaan kentältä)

• Koira, joka oppii käyttämään maksimaalista, miltei hurmoksellista viretilaa, ei välttämättä antaudu myöhemmin kovin halukkaasti ohjaajansa yrityksiin viretilan laskemiseksi. (Been there, done that!)

• Koiran viretilan maksimointi ja raju alasajo kovin menetelmin voi saada koiran henkiseen konfliktiin, vahvaan ristiriitatilanteeseen.

• Hallintaongelmien jo esiintyessä korjaavat haltuunottamiset tapahtuvat aluksi riittävän voimakkaita ärsykkeitä käyttäen. Suullisen käskyn tulee olla niin vahva, että se aiheuttaa koirassa reaktion. Voimakas äänenkäyttö laskee koiran alempaan viretilaan, takaisin kuuntelualueelle. (Rommi kyllä yleensä kuuntelee, mutta häslää)

• Perusohje on, että säästä se ensimmäinenkin käsky, jollet pidä huolta että saat aikaan haluamasi. Ei siis mitään huhuilua, jotta käskyt eivät menetä merkitystään.

• Koiran kovuus vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka se antaa ihmisen hallita viretilojaan. Herkän ja pehmeän koiran hallinta on huomattavasti helpompaa kuin karskimman ja kovemman. Monilla työ- ja käyttökoiraroduilla normaaliviretila on sikäli korkealla, että ne eivät paineistu kovin helposti ohjaajan virheistä. (Rommin on kyllä kova, mutta toisaalta kohtuullisen herkkä ohjaukselle)

• Liian korkea viretila ei ole eduksi, sillä se estää tehokkaan oppimisen. Koira voi säntäillä ja reagoida näyttävästi, mutta pysyvä oppiminen on selvästi vaikeutunut. Toistoja tarvitaan huomattavan paljon ja silti etenkin tarkkuus jää vähäisemmäksi, kuin oppimisen kannalta optimaalisemmassa vireessä tehtynä. 

• Normaali terve, työkoirarotuihin kuuluva yksilö haluaa ja kaipaa oman viretilansa nousuja ja niiden palautumisia.

• Miten sitä virettä sitten voidaan laskea:

• (Kahden lelun) saalisleikki ja siitä rauhottuminen syliin. Rauhottumisen jälkeen leikki jatkuu. (Tätä ollaan tehty ilman merkittävää muutosta)

• Kasihypyllä koira paremmin kuulolle.

• Keskittymistä vaativien temppujen tekeminen,esim tokoilu. (En ole kyllä juuri edes kokeillut, joten kokeillaan)

• Hommat seis kunnes koira rauhoittuu, esim pannasta vähäeleisesti makaamaan. (ei ihan helppo nakki toteuttaa)

• Mitä muuta, saa toki ehdottaa?!?

Elikkäs jotenkin mun täytyisi saada koiran virettä laskettua aina kun ei tehdä töitä, esim sillon kun kouluttajalla olisi asiaa. Myös töitä tehdessä virettä tulisi saada alemmas, jotta koira olisi paremmin kuulolla eikä juoksisi esteistä vaan läpi. Koira yleensä myös hiljenee kun vire laskee, mitä tietysti tekee treenaamisesta miellyttävämpää. Tokoliikkeitä voisi kokeilla ainakin ennen suoritusta. Voisin ottaa myös rally-toko treenit ihan vaan hengailun kannalta Rommin kanssa ja keskittyä siellä hallilla rauhoittumiseen. Omatoimi treeneihin myös rauhottumista välillä. No näillä mennään. Eipä siille mitään enää voi, että on opettanut koiralle aivan väärän viretilan töiden tekoon... 

Pakkasta ja semmosta

Viime viikot ovat olleet aika perus settiä. Viime viikolla Zorron tokot palasi joulutauolta. Tehtiin mm. namialustojen pujottelua, mikä ei ollut kyllä ihan helppoa. Lisäksi saatiin yksi liike tehdä niin, että Mimmu katsoi/käskytti. Zorron kanssa esiteltiin meidän paljon parantunutta seuraamista. Vire on hyvä ja kontakti pysyy niin paljon paremmin, mutta käännöksiä tarvii treenata vielä paljon lisää. Paikkamakuu näytti alkuun hyvältä, mutta sitten jossain pamahti joku ja Zorro kärppänä pystyyn. Kävin palauttamassa koiran, jonka jälkeen se pysyy varsin tyynesti. Edistystä on siis havaittavissa, mutta häiriön sieto on vielä onnettoman huono.

Torstaina jätettiin Zorron kanssa agility väliin ja suunnattiin fyssarille. Mitään ihmeellistä vaivaa ei ole koiralla ollut, mutta ajattelin että olisi hyvä välillä tsekata missä mennään. Liikkeistä heti huomattiin, että edelleen se keventää vasenta takajalkaa, myös taipumisessa tuntui olevan ongelmaa. Käsittelyssä todettin, että erityisesti lannerangassa jumia löytyi. Zorrohan jännitti taas ihan hulluna, eikä se oikeen koko aikana rentoutunut kunnolla. Lisää venyttelyä saatiin ohjeeksi.

Perjantaina Rommin agit oli peruttu, mutta lähdettiin sen sijaan ekaa kertaa tänä talvena jäälle juoksemaan. Ja kyllähän se nautti, mutta olisi kovasti kaivannut seuraa. Se yritti mua leikittää ja komentaa, kun ei ollut Zorroa pomppimassa sen perässä...

Lauantaina mentiin tallille ensin aksailemaan. Rommin kanssa pääasiassa tehtiin ja aiheina oli kepit, lähdöt keinu ja pöytä niin kuin oli suunnitelmassakin. Zorron kanssa jatkettiin rally-tokotreeneissä. Hienosti se meni taas, vaikkakin oikealla puolella seuraaminen ei vielä ole ihan niin piece of cake.

Sunnuntaina jätin koirat kotiin ja lähdin itse agilityn koulutusohjaaja peruskurssille. Ilmottautuminen sinne oli semmonen päähän pisto, mutta kyllähän siellä oli varsin mukavaa! Huomenna taas uudestaan...

Tämä viikko ei mennyt niin kuin suunnitelmissa oli. Maanantaina heti kuitenkin päätin lähteä SDP:lle treenaan Zorroa ei kiinnostanut yhtään, joten keskityin taas vaan Rommiin. Aiheena oli täysin samat jutut kuin edelliselläkin kerralla. Keppejä tehtiin niin, että verkkoja oli neljä vielä. Kyllä se hienosti jo tajuaa homman ja tarjoo jo itekseen pujottelua. Tiistaina käytiin Rosan ja Susun kanssa lenkillä jäällä. Illalla mulle iskikin ilmeisemmin norovirus ja seuraavat päivät menikin varsin rauhallisissa tunnelmissa. Tosin torstaina kuitenkin mentiin Zorron kanssa aksa treeneihin. Tehtiin treeneissä mm. hyppytekniikkaa, mutta Zorroo ei kiinnostanut vieläkään yhtään. Radalla se jo vähän sytty, mutta en kyllä tiedä oliko sillä vieläkin paikat jotenkin jumissa fyssarilta. Ihme juttu!

Eilen oli Rommin treenit taas peruttu johtuen kovasta pakkasesta. Lähdettiinkin taas jäälle lenkille auringonlaskun aikaan. Ei ollut tungosta kun muut eivät tainneet uskaltautua ollenkaan ulos :) Kamera vaan jäi  kotiin. Tänään ajattelin ottaa kuvaus session uusiks, mutta eipä se aurinko enää paistanut, höh. No tällaisia niistä kuitenkin tuli:

Rommin irvistys ihanainen

Ihan nätit oli maisemat vaikkei aurinko paistanutkaan

Pakkasessa pöllähtänyt Rommi