lauantai 1. syyskuuta 2012

Keinuun se taas kaatui

Tänään oltiin Zorron kanssa Ylökkin kisoissa Vuorentaustassa. Ohjelmassa yksi agi rata. Toinenkin olis ollut, mutta enhän mä voinut samalle päivälle kahta keinurataa ottaa. Tuomari oli Johanna Wütrich ja rata oli varsin simppeli. Parilla valssilla pääsi radan läpi sujuvasti. Zorron vire lähdössä oli varsin hyvä ja katsomossa oli kannatusjoukkoja enemmän kuin ikinä, joten kaikki onnistumisen elkeet oli. Rimat 55cm ja keinu tosiaan radalla oli. Rata lähti varsin sujuvasti ja aina keinulle asti oltiin nollassa kiinni. Noh, keinulla koira luuli menevänsä puomia, ehkä ite käskytinkin väärin. Loppu tuloksena kuitenkin kaamee lentokeinu. Päästiin jatkaan kuitenkin rataa, mutta ei-niin-kovin-yllättäen en saanutkaan Zorroa enää puomille. Joten hyllynä maaliin!

Sama videona: http://youtu.be/3Lo3V4p-pnE

Nyt kyllä huomas mikä ongelma siinä on kun ei ollenkaan treenaa keinua ja rutiini puuttuu niin itseltä kuin koiraltakin. Tuskimpa tulen kuitenkaan suurempia temppuja tekemään tämän kanssa enää, onhan meidän huiman pitkä kisaura lopuillaan, ainakin näillä näkymin.  Parin viikonpäästä mennään nyt vielä Takkujen kisoihin ja sitten katsotaan jatkoa. Toivoisin vaan niin, että saataisiin viimeinen nolla saavutettua syksyn aikana ja siten kaikki Zorron agility tavoitteet saavutettua.

Muuten viikko on ollut varsin kiireinen. Zorro on ollut vähintääkin sekaisin. Viime maanantaina kävi hieroja, joka totesi, että oikee puoli on jumissa, vasen ei juurikaan. Ollaan nyt yritetty taas venytellä vähän useammin, jotta jumit hellittäsi. Tiistai aamuna Zorro olisi halunnut millään lähteä ulos. Paineli vaan sohvan alle eikä millän pois. Väkisin sen remmillä kävin hakemassa ja sama toistui monena muuna aamuna. Tiiä sitten oliko joku paikka tavallista kipeempi vai mitä... Ulkona kuitenkin käyttäytyi kohtuu normaalisti. Tosin MÖRKÖJÄ tuntuu olevan taas paljon liikkeellä. 

Tiistaina oltiin Rommin kanssa taas aksailemassa. Nyt treenit meni paremmin ja saatiin monia onnistumisia. Pienellä radan pätkällä mm. leijeröitiin. Lähdöissä varastaminen kyllä ärsyttää niin paljon ja sen kanssa yritetään kovasti tehdä hommia. Putkelta kun piti koira ottaa kunnolla haltuun, koira meinas käydä hihoihin kiinni jos olin vähääkään myöhässä...

Keskiviikkona tokoiltiin ohjatusti pitkästä aikaa. Zorro oli kokolailla pihalla ja mahtuihan treeneihin yhdet kunnon hepulitkin, yes! En mä kyllä tiiä jaksanko mä ton kanssa hinkata tätä lajia, kun tuntuu olevan niin kovin vaikeeta... Oon tässä miettinytkin Zorrolle jotain uutta lajia, ehkäpä jotain jälkihommia!

Torstaina ei aksailtu, koska ohjattuja treenejä ei ollut ja mulla oli oma peli. Käytiin koirien kanssa kuitenkin tekemässä pienet jäljet. Zorro oli hiukan pihalla, mutta selviytyi kuitenkin ihan ok. Rommillakin oli havaittavissa pientä keskittymistä, vihdoinkin! Tehtiin ensin namiruutu ja sitten pikku jälki mikä oli jo parempi.

Huomenna on sitten Rommin Target teamin treenit. Toivon vaan, että Rommi pystyisi näyttämään, että oikeesti ollaan edistytty varsinkin karjumisen suhteen. Treeneissä on myös ohjaajien kuntotesti. Tuskimpa tulee kummosta tulosta, mutta onhan se ihan hieno nähdä missä menee :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti