sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tasaista arkea

Pientä hiljaisuutta on taas ollut ilmassa blogin suhteen johtuen nettiongelmista sekä siitä, että eipä ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Rommin viikottainen ryhmä agiryhmä loppui ja tällä hetkellä treenataan taas vaan omatoimisesti. En vielä ole edes hakenut Tamskilta ryhmää, mutta ehkäpä sitä pikku hiljaa täytyisi... Kohta kuitenkin päästään Rommin kanssa treenaan Zorron ryhmään kun Zorro jää saikulle. Pallien poisto aika on tosiaan varattu reilun viikon päähän. Saas nähdä kuinka sekin tulee meitin elämään vaikuttaan. Toiveissa olisi, että herran elo vähän helpottaisi kun ei tarvitse leuvat väpättäen vetää hajujen perässä.

Tällä viikolla meillä meni agitreenit hyvin Zorron kanssa. Jotenkin on vaan motivaatio treenaamiselle on hiukan hukassa. Ehkäpä se johtuu siitä kisauran lopettamisesta. Luultavasti tauko tekee kuitenkin hyvää myös minun motivaatiolle. Rommin kanssa treenaaminen on niin erilaista. On niin paljon opeteltavaa ja onnistumisen iloa. Onhan se huutaminen rasittavaa, mutta pikku hiljaa oma korva on jo tottunut siihen.

Rommin kanssa oltiin tokotreeneissä ja Rommihan yllätti iloisesti, jälleen! Ensin tehtiin luoksepäästävyys muutaman kerran. Rommi pysyi hienosti joka kerta istumassa ja oli täydellisen välinpitämätön "tuomaria" kohtaan. Sitten tehtiin paikkamakuu. Rommi ei ole ikinä tehty sitä rivissä outojen koirien kanssa ja sillä mä en uskaltanutkaan kovin kauas mennä. Nätistihän se makasi koko ajan (n.2min) ja kerran kävin välissä palkkaamassa. Ehkä Rommin kanssa ei jouduta tämän asian kanssa tapppelemaan yhtä paljon kuin Zorron. Tehtiin myös liikkeestä maahan menoa, mikä on kuulemma meillä niin hyvin hallussa, että kannattaa keskittää enempi energia nyt siihen seisomiseen. Siihen saatiinkin nyt hyvää vinkkiä kuinka tehdä stopista terävä. Loppuun otettiin vielä seuruuta. On se vaan niin vaikeeta kun mä en vaan osaa sitä opettaa koiralle. Nyt yritetään koiralle opettaa sitä, että seuraaminen=kontaktin pitäminen ja yritän joka päivä nyt tehdä treeniä tämän eteen. 



On my way to China
Zorro maastoutuu hiekkaan
 


Suunnistajat
Mäkijuoksutreenit: ensin ylös
ja sitten alas



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti