sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Ääripäästä toiseen

Ollaan kisattu viikon sisään paljon. Viime lauantain aloitettiin Rommin kanssa. Ajeltiin Kuhmoisiin suorittaamaan Nose Workin hajutestiä eukalyptuksella. Testiin osallistuminen oli melkoinen päähän pisto, mutta onneksi mentiin, koska saatiin hyväksytty tulos testistä ja siten voidaan osallistua virallisiin kokeisiin kunhan sopivat osuvat kohdalle. Hajutestissä on 12 muovipurkkia joissa yhdessä oli etsittävä haju. Aikaa etsiä on kolme minuuttia. Rommilla oli välillä pieniä keskittymisvaikeuksia ja olisi pitänyt päästä mm. tuomaria katsomaan. Lopulta kuitenkin ilmasi, mutta jostain syystä käytti tassuaan siinä. Tästä tuli sanomista, eikä testi olisi välttämättä mennyt läpi, jos laatikot olisivat olleet pahvia. Videolla näkyy huonosti, mutta ompa kuitenkin jotain todisteita: https://youtu.be/8bsrYJHDwJY


Sunnuntain mentiin Teivoon rallattalemaan. Keli oli tuskaisen kuuma, enkä oikein uskaltanut lämpätä koiraa kunnolla. Johtuiko sitten siitä vai mistä, mutta radalla mulla oli mukana melkoinen laama. Tahmea kuin mikä, mutta jotenkin sitä kuitenkin taisteltiin maaliin asti. Hämmentävää kyllä, pisteitäkin jäi jäljelle 90. On tämä laji kyllä mielenkiintoinen, että me saadaan noin hyvät pisteet vaikka tuntuu, ettei koira tee oikein mitään. Video radasta täältä.

Viime keskiviikkona mölleilin Demin kanssa. Oman seuran epikset ulkokentällä eivät olleet monelle koiralle helppo paikka. Demi ei kuitenkaan pettänyt tälläkään kertaa. Vire hyvä, ympäristö ei kiinnostanut, keskittyi hienosti muhun nameihin. Oltaisiin taidettu voittaa alo luokka jos ohjaaja ei olisi ottanut yhtä tyhmääkin tyhmenpää kymppiä! Virheet tuli seuraavasti:
-1 tempo, juoksu (kuulemma liian hidas)
-10 ov, 1-2-3 peruuttaen (ohjaaja otti liian lyhyitä askeleita, (koska pieni koira, pienet askeleet ;))
-1 vino, eteen tulon x2
-1 uusi, -1 py, saksalainen
Yhteensä pisteitä jäi siis 81p. Kyllä sitä täytyy vaan virallisiin tuon kanssa mennä. Jos vaikka syksyllä, niin ehdittäisiin treenamaan perusasento mallilleen. Myös pitempää palkkaamattomuutta täytyy treenata. Epiksissä meinasi vire lysähtää loppu kohden. Valitettavasti videolle ei tätä suoritusta tullut.


Tänään oli Zorron kanssa omassa hallissa kisat. Rata oli helpohko, mutta niihän siinä kävi, että tänään oli kierrokset ihan tapissa. Tarkkuus puuttui ja olisi ollut kiva käydä moikkaamassa niin käytösruudunvalvojaa kuin tuomariakin. Saatiinkin kokonaisvaikutelmasta -5 pistettä juurikin "karkailusta" ja ääntelystä. Muuten ei virheitä juuri tullutkaan, jotain pientä vaan, lopputuloksena 88p. Tästä videoon

Yksi merkille pantava asia on, että molemmissa kisoissa ollaan Zorron kanssa otettu -3 tvä liikkeestä maahan kierrä koira -kyltiltä. Zorro tekee maahanmenon todella hitaasti ja jääkin helposti peffa pystyyn. Enpä tiedä johtuisiko tämä jostain jumista Vai mistä, Onneksi meillä on osteopaatti ensi viikolla. Ensi viikolla on myös vielä kaksi rally starttia ulkokentillä, niin toivoisin, että meille se ysivitonenkin sieltä suotaisiin .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti