torstai 11. elokuuta 2016

Blääh

On hetkiä jolloin tulee mieleen, että elämä ilman koiria olisi niin paljon vaivattomampaa ja ainakin säästyisi monelta murheelta. Meidän elämä jatkuu edelleen sairastavien haukkujen hoivaamisella, ja voi kyllä, nimenomaan monikossa. Myös Rommi on nyt saikulla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Zorron kanssa käytiin näyttäytymässä Helsingissä arvostetulla ortopedillä heinäkuun alkupuolella. Käteen jäi kasa lääkeitä ja hyvinkin outo diagnoosi. Selkäongelmat ovat kuulemma seurausta raakaruuasta eikä mistään muusta. Nielurisoissa todettiin myös tulehdus, joka kuulemma voi kieliä alentuneesta vastustuskyvystä.

Syötiin lääkkeet ja muutettiin ruoka kypsäksi kokonaan, mutta mitään sen kummempaa parannusta ei ole tapahtunut. Myös kipulääkettä syötiin kuuri ja sen loppumisen jälkeen koira vaikuttikin hieman kipeämmältä, että kyllä kipulääkkeistä ilmeisesti jotain hyötyä on. Pari viikkoa lääkkeiden loppumisen jälkeen koira alkoi koko ajan vähän ontumaan tai keventämään oikeaa etujalkaansa (eri jalka kun alkuvuodesta). Himmattiin taas vauhtia ja haettiin lääkäriltä lisää kipulääkettä. Samalla otettiin veikokeet ja todettin valkosolujen olevan koholla (=voisi viitata tulehdukseen). Loppuja verikokeen tuloksia odotellaan edelleen.

Viime viikonloppuna Zorro oli hoidossa, jossa oli melkeimpä heti aloittanut ripuloimaan ja sitä onkin kestänyt nyt jo viikon. Taas mietin, että pitäisikö koiraa viedä lääkäriin. Eilen oli tosi huonona eikä halunnut edes oikein syödä, mutta tänään oli taas pirteämpi. Voi olla, että ripuli sai alkunsa hoitoon laittamisesta tulleesta stressistä, mutta voi myös olla, että maha ei enää oikein kestä kipulääkkeitä. Katsotaan nyt mitä tästäkin taas tulee.

Tänään piti Zorrolla olla myös osteopatia, mutta jouduinkin kuskaamaan Rommin Zorron sijasta hoitoon. Viime viikolla huomasin jo, että koira ei venyttele kunnolla itseään ja hyppää vähän vaikeasti auton perään. En kuitenkaan pitänyt sitä niin pahana, onhan näitä ennenkin tullut ja mennyt. Rommi niin ikään oli viikonlopun hoidossa ja oli ollut sielä jo melko apeana. Todellisuus iski vasten kasvoja maanantai aamuna kun koira kiipesi rappuset ylös. Koira huusi kivusta sen verran kovaa, että naapurissakin varmaan herättiin. Rommi ei pysty oikealla takajalalla ponnistamaan ylöspäin yhtään. Kävelee kuitenkin suht hyvin, mutta väsyy ja 30 min lenkki on jo liikaa. Tänään Katriinan hoidossa todettin, että ongelma alue on selän vasen puoli pitkältä matkalta. Ei mitään selkeää ongelma kohtaa, mutta jumia senkin edessä niskassa asti. Kipulääkettä ja lepoa Rommille siis tiedossa. Toivon todella ettei sen kanssa täytyisi lähteä lääkäriin, kun kuluja siihen suuntaan on ollut viime aikoina ihan riittävästi.

Koko kesä on mennyt kyllä ihan ilman koiraharrastuksia, muutamia hassuja jälkitreenejä lukuunottamatta. Pikku hiljaa olisi kiva päästä taas tekemään jotain koirien kanssa. Edes kunnon tunnin lenkki tuntuisi tällä hetkellä niin luksukselta, mutta ei se auta kuin odottaa ja toivoa, että nämäkin ongelmat joskus loppuu.