lauantai 26. toukokuuta 2012

Normiviikko

Tää on kyllä ollut harvinaisen tavallinen viikko verrattuna edellisten viikkojen sattumiin ja tapahtumiin. Ilman koiria oon ollut liikkeellä kyllä epätavllisen paljon. Viime lauantaina olin työkavereitten kanssa Likkojen Lenkillä, sunnuntaina vetäsin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella rullaluistimet jalkaan ja lähdin hakeen Zorron unohtunutta RTK1 diplomia. Ei ollut oikeen noi pysähdys tekniikat hallussa, mutta ilman kolhuja kuitenkin selvittiin. Maanantaina oli mulle kauden ensimmäinen pesispeli. Se on kyllä kanssa aina niin mukavaa pelailla. Joskus on myös ihan oikeesti mukava tehdä jotain ilman koiria ja vetää kunnon hien päälle.

Rommilla oli taas pentutoko viime sunnuntaina. Siellä me treenattiin mm. askelsiirtymiä, joita en olekaan juuri Rommin kanssa vielä tehnyt. Varsinkin käännös vasemmalle oli vaikeeta. Nyt ollaan kuitenkin näitä tehty pitkin viikkoa ja alkaahan ne luonnistumaan paremmin. Lisäksi tehtiin luoksetuloa kujassa. Eipä häiriöt koiraa haitanneet, hirveetä kyytiähän tuo paineli ja sai palkaksi narulelun kanssa riekkumista. Tällä kertaa muutenkin koira oli ennemmän innostunut leluista kuin viimeks ja hyvä niin. Tokoilujen jälkeen jäätiin vielä agiliitelemään, mutta en kyllä oikeastaan yhtä muista mitä tehtiin. Rommin kanssa pussi-hyppy yhdistelmää ainakin. Zorron kanssa vaan reenattiin ainakin keppien avokulmaa. Reenailujen jälkeen käytin Zorron uimassa Särkijärvellä. Rommi ei vielä ole kiinnostunut uimisesta. Zorro hakee kepit vedestä ja Rommi ottaa ne sitten rannalla vastaan. No ehkä se vielä jossain vaiheessa itsekkin menee uimaan. Onhan ne vedet vielä kylmiä, eikä olla oikeen hyvässä rannassakaan päästy käymään. Sitten mentiin kattelleen Rommin kanssa vähän Takkujen 10 v. agikisoja. Tavattiin myö Katrin ihana bc-pentu Tao ja paljon muita tuttuja.

Maanantaina ennen mun peliä käytiin vähän kaupin metsissä pyörimässä. Se on kyllä kiva välillä lenkkeillä vähän oudommissakin maastoissa. Zorro pääsi vähän kastautumaan Näsijärveenkin.  Tiistaina oli tarkotus käydä Zorron kanssa pyörälenkillä, mutta se jäi kun autokorjaamolla menikin odotettua kauemmin. Se oli kuitenkin sen arvoista; nyt toimii auton ilmastointi, luksusta elämään! Päädyttiin siis tekeen vain perus tylsä mettälenkki ja taisin mä käydä Zoron taas uittamassa. Niin ja Rommilla oli 0,5 vuotias päivä. Sekin on jo niin vanha, kyllä aika menee sitten nopeasti.

Keskiviikkona oli tokopäivä, jota ennen kävin Rommin kanssa koirapuistossa Hervannassa. Tokot meni ihan kivasti. Se paikkamakuu nyt on näköjään alotettava ihan alusta kun eihän tuo pysy millään, mutta toisaalta: so what! Zorro keksi myös ihan oma liikkeen jota voisi kutsua esim. noutokapulan vieressä makuu. No joo saatiin me muutama hyvä noutokin aikaseksi. Seuraamiset tehtiin kuppipalkalla pelkästään. Vähän se itse seuraamispaikka siitä kärsii, mutta toisaalta vire pysyy parempana, joten katellaan sitä paikkaa sitten joskus.

Torstaina käytiin Rommille tekemässä pari pientä makkarajälkeä. Kauhee into, vauhti ja häsellyshän siitä tulee, mutta kyllä se hyvin lyhyillä jäljillä pysyy. Illalla Zorron kanssa mentiin agitreeneihin SDP:lle. Teemana oli vauhti. Ekalla radalla oli mm. tällainen kohta:
Mulla oli suuri tuska saada koira ohjattua hypyltä 2 hypylle 3. Aluksi koira otti kokoajan 3:n takaakiertona ja sitten kun se tajus, että se ei ole takaakierto se ignoorasi koko hypyn. Tätä tässä sitten hinkattiin kerta jos toinenkin. Ennen näitä hyppyjä oli vielä kahden suoran putken yhdistelmä mentävänä, joten mun jo ennestään kipeät jalat huusi apua jo jossain vaiheessa. Toisella pätkällä törmättiin Zorron kanssa ihan kunnolla. Mä olin siis hidas ja koira vähän turhankin nopea ja se ampui suorasta putkesta suoraan päin mun jalkoja. No eipä seiinä mitään kun vire oli hyvä niin pikku kolhutkaan ei tuntunut missään. Joka tapauksessa oli kyllä hyvät reenit ja vauhtia riitti.

Eilen perjantaina päästiin vihdoinkin tekeen se alku viikoksi suunniteltu pyörälenkki. Semmonen pikkasen vajaa 5km mentiin ja välissä uimiset.  Rommin kanssa käytiin taas koirapuistossa, tällä kertaa Tesomalla. Se on kyllä kanssa hauskaa kun on koira joka osaa käyttäytyä. Rommi on myös rohkaistunut uusien koirien kanssa eikä enää heti pahastu jos joku ottaa vähän turhan lujaa. Nyt leikkikavereina oli 6kk setteri ja 4,5kk sakemanni. Hauskoja tapauksia molemmat :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

V niin kuin VIRE


Viretilan vaikutus suorituksiin on Zorrolla varsin merkittävä. Esimerkiksi agiradalla matala vire aiheuttaa itseluottamuksen puutetta joka näkyy epävarmuutena ja irtoamisen puutteena sekä yleisesti vauhdin hidastumisena. Tokossa matala vire ilmenee kiinnostuksen puutteena, niin kuin viime möllitokossa kävi. Näistä syistä johtuen lähdinkin tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa, josko sitä vaikka oppisi jotain uutta.

Erityisen hyvän artikkelin on kirjottanut Salme Mujunen vaikkakin kaikki hänen ajatuksia en allekirjoita. Hyviä ajatuksia ja harjoituksia löyty myös Korrien Tavioitteena huippukoira -kirjasta sekä tästä artikkelista. Tuntuu, että artikkeleissa puhutaan hieman sekaisin käsitteistä vire ja vietti.

· Koiran vire voi olla alhainen (esim. lepo) tai korkea (esim. saalin jahtaaminen) tai jotain siltä väliltä. Yleensä treenaamisen optimaali vire on jossain sillä välillä.
· Vire toimii kuin kaasupoljin ja jarruna pidetään koiran hallintaa (ohjattavuutta). Kaasulla ei tee mitään jos jarru puuttuu, mutta toisaalta ei jarrullakaan mitään tee jos kaasu puuttuu. Kyse onkin löytää kaasun ja jarrun tasapaino! (Mujusen loistava kielikuva)
oHallinnan rakentaminen liian matalassa vireessä voi aikaan saada tilanteen jossa jarru hirttää kiinni ja sitten ei mennä enää mihinkään. Toisaalta voi myös kaasu hirttää kiinni, jolloin jarrut katoavat.
oIhanteellisinta olisi kasvattaa virettä hallinan kanssa käsikädessä
· Oikea vire oppimistilanteessa?
oMujunen on sitä mieltä, että alkuopetus on syytä tehdä matalalla (mutta riittävällä) vireellä (jolloin oppiminen on tehokkaampaa) ja kun koira on oppinut asian kierroksia voi lisätä.
oKorrin mielestä taas koira voi oppia alhaisen viretilan, jolloin vireen nostaminen on vaikeaa. Tärkeämpää oppimisen aluksi onkin löytää oikea viretila ja sitten alkaa opettamaan Korrin mielestä.
§ Oikea virettä voi pennun kanssa harjoitella siten, että tulee vain kentän laidalle riekkumaan ja leikkimään. Jossain vaiheessa koira oppii nostamaan virettä saman tien kun kentälle päästään
oMujusen mielestä naksutinkoulutus voi helposti opettaa koiralle matalaa virettä (mutta Zorro on kyllä aina ihan kierroksilla kun reenataan naksun kanssa)
oAgilityssä käytetään paljon korkeaa virettä ja haetaan maksimaalista virettä, missä kuitenkin koira on vielä hallittavissa. Mujusen mielestä tässä on riskinsä, koska koira ei korkeassa vireessä reagoi esim. rimojen tiputtamiseen tai itsensä satuttamiseen millään tavalla (viretilan nosto kasvattaa kipukynnystä).
oTärkeintä on kuitenkin oppia tunnistamaan koiran erilaiset viretilat!
· Koiran kovuus vaikuttaa optimaalisen viretilaan
oKova koira ei anna ihmisen vaikuttaa itseensä niin helposti (vaikeampaa ohjata korkeassa vireessä)
oPehmeä koiran hallinta on helpompaa korkeassakin vireessä, mutta
§ on mahdollista, että koiraa paineistetaan liikaa matalassa vireessä, jolloin koiran vire laskee entisestään ja se väistää vähitellen passiivisuuteen asti. (Tähän myönnän kyllä syyllistyneeni)
· Oikean viretilan ylläpitäminen (ilman palkkaa) on erityisesti kisakoiralle (lähinnä toko) tärkeää. Kuinka helppoa oikean viretilan ylläpitäminen on riippuu hyvin pitkälti koirasta.
oPalkan viivyttämisessä on edettävä hitaasti. Erityisesti apuna voidaan käyttää yllätyksellistä palkkaa eli palkka voi esim. tulla missä vaiheessa tokoliikettä. (Alun perusasennosta, muutaman kokonaisen liikkeen jälkeen tai ihan missä tahansa muussa vaiheessa)
oPalkka voi tulla myös liikkeen valimistelevissa osissa, jolloin koira keskittyy tekemiseen myös siirtymillä
· Vireen nostaminen (laskeminen ei ole meillä ongelmana)
oPalkkaus: kehut, namit, leikki
oKisatilanne voi itsessään nostaa (mutta myöskin laskea)
oVirittelysanojen opettaminen, mä olen yrittänyt opetta Zorrolle, että "kohta mennään "
oMitä muuta???

Eli mitä tästä opimme Zorron näkökulmasta? Tokossa vire ei ole riittävä ja tulevissa koitoksissa aion koiran hetsata niin kuumaksi kun vain mahdollista (mikä ei välttämättä ole kyllä helppoa) vaikkakin ohjattavuus kärsisi. Sama pätee myös agilityyn, ongelma vain ei ole niin suuri, koska siellä Zorrolle nousee itsestään riittäävän suuret kierrokset. Zorron kanssa ei tulla myöskään tekemään yhtään treeniä huonolla vireellä. Käyttöön otetaan kuppipalkka, mikä selvästi näyttäisi kasvattavan virettä. Palkkaus tapahtuu millon mistäkin; perusasento, pari askelta seuraamista, kokonainen seuraamiskaavio, mitä vain. Virittelysana vireen nostolle teho treeniin. Onhan siinä hommaa, mutta yritetään :)

Ettei taas tule kuvatonta päivitystä lisätään vielä muutama kesäisempi kuva tältä viikolopulta. (Kuvien kanssa kävi pieni äksidentti kun joku oli mennyt muuttaan kameran asetuksia ja kamera otti aluksi 1 Mpix kuvia, hups)



Zorron ilme on ihq

Lehmät laitumella...

...eiku?

Mä katson maalais maisemaa...





lauantai 19. toukokuuta 2012

Ahdistus sen kun jatkuu

Vaikka edellinen postaus oli melkosta vuodatusta agility ahdingostamme, ei tarkoitus ole heittää kirvestä kaivoon. Ihan varmasti tulemme lajia jatkamaan niin kauan kun vaan koira nauttii, kysymys onkin siis vain asenteesta ja tavoitteiden asetannasta, jota vielä en ole tehnyt.

Mitäs kaikkea sitä on sitten tullut tehtyä näinä viimeisenä kahtena viikkona. Kerran oltiin SDP:llä ja toisen kerran tallilla höntsäilemässä itekseen. Rommi, joka oli sitä ennen kerran mennyt puomin kokonaan, karkasi vahingossa keinulle. Ja sieltähän tultiin sitten ryminällä alas! Vähän ehdin samaan kättä väliin, että ei sen nyt pikkunen ihan järkyttynyt. Tästä johtuen ollemme alkaneet tehdä myös keinuharjotuksia, lähinnä niin, että mä keikutan ja Rommi syö namia. Rommin kanssa on alettu ottaa myös hieman ohjaustekniikoita ja muutamien (2-5) esteiden peräkkäistä suorittamista.

Zorron kanssa tehtiin paljon keppi treeniä, mikä on jäänyt kyllä  harmittavan vähälle. Syy on varmaan se, että Zorro osaa kepit ja on yksi pienimmistä murheistamme. Avo kulmat on vaikeita, mutta voihan noita kulmata aina mahdollisuuksien mukaan. Toinen ongelma on mun sivusuuntainen irtoaminen. Ei parane hirveesti lähteä höntyämään mihinkään ennen kuin kepit on tehty. Toisaalta kun treenaa targetin kanssa, on ihan sama teenkö kärrynpyöriä vai seisonko päälläni, kyllä koira sillon tekee kepit aina loppuun asti ja mikä vauhti! Tän viikon torstai treeneissä  havaittiin myös, että persjättö on suhteellisen turvallista tehdä keppien jälkeen vaikkakin siinä koira jääkin hetkeksi selän taakse (mikä kepeillä tuntuu harvinaisen pahalle). Pitänee siis ottaa valikoimiin sekin.

Rommin kanssa tehtiin myös pienen pientä keppi treeniä kahdella kepillä. Lähinnä siis haettiin sitä, että hakee oikeeseen väliin. Hyvinhän tuo tämänkin tajusi, mutta se onkin monilahjakkuuss :D Rommi myös melkonen kontaktihaukka. Hallilla se seisoi A:n 2on-2off:lla varmaan muutaman minuuttin kun ei hallunnut tulla häkiin. Heilutteli vaan häntäänsä ja esitteli kuinka hyvin mä tänkin homman jo osaan.

Sunnuntaina oltiin Rommin kanssa myös pentutokossa. Reenattiin taas kontaktia ja perusasentoa, ei mitään kummempaa. Myös lopuksi piti leikkiä, mistä Rommi ei tällä kertaa innostunut ollenkaan. Leikkiharjottelu tuppaa aina unohtumaan ja koirat leikkii niin paljon keskenään vetoleikkejä. Mutta täytyy nyt ottaa itteensä niska kiinni ja alkaa leikkimään.

Tiistaina meillä olikin vuorossa möllitoko ja siitä se tokoahdistuskin nosti päätään. Mä olen kuvitellut, että ollaan oikeesti menty ainakin jonkun verran seuraamisessa ja muutenkin eteenpäin, mutta ei se ainakaan kisoissa näkynyt. Kokeessa osallistuttiin alo luokaan eli kaikki liikkeet ihan niin kuin oikeissakin kokeissa. Tässä pisteet osa-alueittain ja kommentein

1. Luoksepäästävyys 10:
 Ei ongelmia, nousi seisomaan vasta kun tuomari oli jo silittämässä
2. Paikkamakuu 0:
Nousi istumaan ehkä 20s jälkeen. Minuutin kohdalla vierestä lähti koira ja veti Zorron mukaansa. Näin pitkälllä etäisyydellä ei kyllä olla edes ikinä reenattu, joten ihmekkös tämä.
3. Seuraaminen hihnassa 7,5:
Haahuilua, kontakti ei juuri ollut. Joutui korjailemaan hihnalla aika paljon
4. Seuraaminen ilman hihnaa 0:
Samaa haahuilua alussa, puolessa välissä kuppi nurin ja hirveetä rallia ympäri kenttää.
5. Liikkestä maahanmeno 0:
Ei mennyt maahan ei. Pihalla kuin lumiukko!
6. Luoksetulo 7:
Tuplakäsky, vartaloavut perusasennossa.
7. Liikkeestä seisominen 8:
Seuraaminen haahuilua, vissiin vähän hidas pysähdys
8. Hyppy 10:
Jotain hyvääkin, meinas kyllä taas karata hypylle ja jouduin hieman karjaisemaan :) Ite meinasin ryysiä koiran luo liian aikaisin (tätä tapahtuu yllättävän usein myös treeneissä)
9. Kokonaisvaikutus 8,5:
No jaa mistähän nääkin tuli vaikee sanoo (vitutti tossa vaiheessa jo niin paljon etten muista mitä tuomari sanoi)

Yhteensä 90,5, sijoitus 5/5. Mitähän tähän nyt sitten kauniisti sen muotoilisi. Koiraa ei vaan yhtään kiinnostunut, vire hukassa.Voihan kilin kellit! Me oltiin oikeesti huonompia kun koirakko, jossa koira ei osannut mennä ilman käsiapuja maahan. Kaiken lisäksi tuomari sano, että käytin paljon käsiapuja, mm. luoksetulossa. Siis mitä ihmettä, Zorro todellakin osaa tulla sivulle ilman mitään apuja. Myöhemmin kun tätä mietin, ollaan tehty viime aikoina paljon rallytokoa (missä käsiavut on sallittu) ja toisaalta treenattu Rommin kanssa (joka käsiapuja vielä paljon tarvitsee) , ehkä mulla on jäänut nuo käsiavut jotenkin päälle. Ei se, että yks koe meni persiilleen, mutta meidän koko paikkamakuu otti sitten hirveetä takapakkia. Keskiviikon treeneissä se ei pysynyt millään rivissä vaikka etäisyys oli lyhyt. Ajattelinkin nyt aloitta tokon trenaamisen uudelta kantilta, keskittyä hyvän vireen löytymiseen ja sen ylläpitoon ilman nakkia kädessä, mutta tästä aiheesta lisää myöhemmin.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Hajanaisia ajatuksia agilitysta

Olen tässä jo jonkin aikaa mietinyt meidän agility harrastusta Zorron kanssa. En oikeastaan tiedä miksi, mutta toki kaikilla näillä viime viikkojen ongelmilla on osansa asiassa. Kun aikanaan ensimmäistä koiraa olin hankkimassa, oli silloin jo vaatimus, että koiran tulee olla sellainen, että sen kanssa voi ainakin kokeilla agilitya. Harrastus oli minulle täysin uusi, enkä ollut ikinä edes agilitykentällä käynyt. Sitten kun pentu tuli ja kasvoi vuoden ikään, aloin tarkemmin tutkia Tampereen harrastus mahdollisuuksia. Löysinkin pian itseni Zorron kanssa Tamskin agilitykarsinnoista. Karsinnoissa piti tehdä luoksetuloa, seuraamista koirakujassa, koira piti nostaa pöydälle ja siitä alas (tätä en vieläkään ymmärrä miksi?) ja lopuksi tuli kaikkien suorittaa A este. Karsinoissa oli paljon koiria, jotka olivat päässeet jo esteisiin tutustumaan, joten heille tämä ei ollut mikään ongelma. Toisia koiria taas väen vängällä tönättiin esteen yli. Kun meidän vuoro tuli, olin varma ettei Zorro suostu A:lle menemään, mutta toisin kävi. Toisella yrittämällä Zorro kapusi itsenäisesti A:n yli! Voi sitä onnistumisen riemua, mikä siitä tuli. Hyvin menneistä karsinnoista huolimatta emme saaneet paikaa Tamskin alkeiskursille. En voinut kuitenkaan olla pettynyt, koska meidän karsinnat eivät olisi voineet mennä paremmin ja toisaalta valinnat tehtiin melkoisella arpomisella. Nyttemin taitaa karsintatilaisuuta olla muutettu hieman järkevämmäksi.

Pian mentiinkin sitten Piskin agilitykarsintoihin ja ne sitten läpäistiinkin hyvällä menestyksellä. Koko kesä päästiin tutustumaan lajiin ja kyllä se hienoa olikin. Koira oli ihan super innoissa joka kerta kun kentän laidalle päästiin. Koko ajan pääsi itsekkin oppimaan uusia asioita ja syksyyn mennessä tehtiinkin jo ihan mukavasti pieniä radan pätkiä. Samaisena syksynä pirun Akita kävi Zorron päälle samaisella Zorrolle niin rakkaalla kentällä. Kun fyysiset vammat saatiin kuntoon, aloitettiin harrastus uudessa ryhmässä Tamskin riveissä ja siitä se alamäki sitten alkoikin. Kaikki oli pelottavaa, kaikki piti käytännössä opetella uudelleen. Joulun tienoilla jouduin oikeastaan ensimmäisen kerran miettimään onko tässä mitään järkeä. Koira ei nauti, minä en nauti, kuka sitten oikein nauttii? Onko järkeä harrastaa jos koira ei oikeasti halua ja ainoa mitä se yrittää kentällä tehdä on karata takaisin omaan häkkiinsä. Jotenkin tästä suosta kuitenkin noustiin ja kevääseen mennessä oltiin suurinpiirtein samalla tasolla kun syksyllä ennen pirun Akitaa. (En suinkaan ole akitalla katkera, sattuuhan noita...) Keväällä päästiinkin uuteen ryhmään ja saatiin selvästi lisäponnetta reenaamiseen. Zorron vire kasvoi silmissä ja sitä mukaa myös vauhtia tuli selvästi lisää! Pikku hiljaa mieleen tuli vaan semmonen pikku pirulainen meinaan kilpailuvietti. Itse kun olen koko ikäni harrastanut kilpaurheilua ja tiedän millaista jännitystä ja toisaalta onnistumisen riemua kilpaileminen tuo elämään. Kierrettiin möllikisoja hyvällä menestyksellä ja kova hinku oli myös virallisiin kisoihin. Ajattelin kuitenkin, että ei vielä tänä vuonna, eihän meillä ole kisalisensiäkään ja keinukin oli vielä vaiheessa.

Vuosi vaihtui ja kisalisenssikin tuli hankittua. Keinu ei vaan ollut vieläkään kunnossa. Kyttäsin sitten edes hyppyratoja, että päästäisiin avaamaan meidän kilpaura ja päästiinhän me silloin lempäälässä muutama kuukausi sitten. Tuloskin oli ihan hyvä, joten lisää näitä kiitos! Ongelmana on kuitenkin edelleen se keinu, tuntuu että kaikkia mahdollisia keinoja on jo kokeiltu, eikä merkittävää tulosta ole saatu aikaan. Viimeksi keskiviikkona käytiin höntsäilemässä. Zorro teki yhden kerran hyvin keinun niin kuin oli suunnitellutkin, mutta sen jälkeen se ei meinannutkaan mennä enää puomille. Ei kun hihna kaulaan ja taas reenaamaan puomi ihan alkeistyyliin. Kyllähän se siitä tokeni muutaman kerran jälkeen, mutta näiden reenien jälkeen tuli minulle taas todellinen "hei onko tässä mitään järkeä" -olo. Onko mitään järkeä yrittää tehdä koirasta kisakoiraa vaan sen takia, et oma kisavietti vetää radoille? Onko mitään järkeä pakottaa koira keinulle, kun tietää, että se ei siitä tykkää? Onko se sen arvoista treenata keinua jos se vie koiralta kokonaan innon lajin harrastamiseen? Ja sitten on vielä nämä selittämättömät selkäongelmat, olisiko niitä jos treenattaisiin vaan matalemmilla hypyillä? Onko siis ylipäätään typerää ajatella, että tämän koiran kanssa ikinä voisi tosissaan kisata? Luultavasti on.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Niin paljon hyvää, että jotain huonoakin

Kiteeltä paluu päivänä Zorro saikin sitten palauttaa Rommin takasin maan pinnalle. Meinasi jopa pientä rähinää tulla, kun Rommi käytäytyi vähän turhan röyhkesti. Nopeesti Zorro kuitenkin nylkytti pennelin omalle paikalleen :) Kiteen viikonlopusta innostuneesta, tein heti paluu päivänä Zorrolle pitkästä aikaa jäljen. Ei se pitkä ollut, mutta koira meni heti hirveille kierroksille, mutta jäljesti hyvin. Täytyykin taas alkaa uudelleen tekeen jälkeä nyt kun mettät alkavat olla siinä kunnossa, että missä vain voi kävellä. Verijäljen tekeminen kiinnostais myös, mutta se vaatii jo enenmpi suunnittelua ja tarvikkeita. Ehkä mä vielä saan tänä kesänä aikaseksi. Kokeilin Zorron kanssa myös esineruutu. Hyvin löyty esineet, mutta tuonti ei onnistunut Zorroltakaan. Reeniä siis vaan! Olen tällä viikolla yrittänyt myös Rommille noutoa, mutta se ei olekaan niin helppoa. Rommia kun ei kiinnosta mikään lelu jos ruokaa on tarjolla. Ei siis lähde edes lelun perään, jos on ruokapalkka. Yritin myös naksutella lelun nostamista maasta, mutta ei, ei kiinnosta kun on nameja. Ainoita onnistuneita toistoja sain siten, että otin Zorron mukaan. Niin että heittelin niille palloa ja palautuksesta tuli aina nami nopeimmalle. Hetken Rommi tätä mietti, mutta sitten ehkä hieman tajusi jo ideaa: syöksymällä pallon perään ja tuomalla mua kohti voi namia saada. Saas nyt nähdä toimiiko tämä pitemmän päälle.

Keskiviikkona oli Zorrolla taas hierontapäivä, joten toko jäi taas väliin. Myöskään ensi viikolla ei ole tokoa, mutta minä meninkin ilmottamaan meijät möllitokooon 15.5. Täytynee siis itsenäisesti treenailla edes sen verran ettei tarvi hävetä sitten kisoissa. Hieronnasta ei koirasta taaskaan löytynyt mitään kovin kipeää kohtaa, joitain jäykkyyksiä sieltä täältä. Ajattelin nyt, että kun seuraavaan hierontakertaan on kuukausi aikaa, venyttelen koiran joka päivä tai ainakin melkein joka päivä. Jalat, kyljet ja selkä aina ja katsotaan sitten onko tulosta tullut.

Agilityssä alkoi nyt kesäkausi ja uusi treenivuoro on torstaisin. Tällä viikolla lähdettiinkin molempien koirien kanssa SDP:lle idealla, että käyn ensin Hakametsän koirapuistossa Rommin kanssa. Zorro oli kuitenkin myös  niin intona, että päätin senkin ottaa mukaan. Isojen puolella oli sen verran isokokoisia uroksia, että mentiin suosilla pienten puolelle. Rommihan nyt tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta Zorroon en oikein luota. Tiedän, että ei se ikinä ketään purisi, mutta se saattaa omalla epävarmuusärinällään provosoida muita koiria. Nyt Zorro kuitenkin selvisi hyvin kuuden oudon koiran kanssa. Oikeastaan se valkkasi yhden nartun ja ahdisteli sitä koko ajan. Täytyypä ehkä yrittää Zorroakin viedä useammin koirapuistoilemaan. Treeneissä tehtiin aluksi oikeastaan aika tylsää taitotreeniä, mikä ei mennyt edes kovin hyvin. Lopuksi tehtiin lyhyellä kuuden esteen radalla keinua. Ekalla kerralla Zorro meni kun ei mitään. Eipä tainnut tajuta olevansa keinulla. Seuraavat kerrat olivatkin nihkeämpiä ja koira jäi keinulle arpomaan. Huoh, koskahan tää meidän suurin ongelma ratkeaa, tai oikeammmin MITEN? Positiivista kuitenkin keinussa on se, että koira pystyy jatkamaan sen jälkeen rataa ilman mitään ongelmia. Tavoitteena on nyt päästä kesäkuun alussa kisamaan agiradalla. Sitä ennen yritetään käydä itsenäisesti treenaamassa mahdollisimman usein.

Perjantaina kävin itse osteopaatilla, josko sai omatkin paikat vähän parempaan kuosiin. Illalla käytiin koirien kanssa lenkillä suolla. Tein molemmille pientä jälkeä ja koirat olivat niin ilosia kun pääsivät riekkumaan kaikessa rauhassa, mutta sitten Rommi alkoi huutaa kun hyeena! Tutkittuani koiran totesin, että vasen silmä on saanut osuman. Koira ei tahtonut avata sitä ja sitten kun avasi niin siristeli kummasti. Ei muuta kun suorinta tietä kotio. Hetken mä arvioin tilannetta ja huuhtelin silmän. Ei se kovin pahalta sitten enää näyttänyt, mutta vaiukutti kuitenkin kipeältä. Päädyin soittamaan Reviiriin kun se vielä auki oli ja tietystihän ne käski tulla lääkäriin saman tien. Ja siellä sitä taas oltiin, Reviirin päivystyksessä olihan siitä jo kaksi viikkoa kun siellä Zorron kanssa viimeksi oltiin. Lääkäri totesi että suurinta osumaa on saanut vilkkuluomi, mutta myös sarveiskalvosta pieni haava löytyi värjäyksessä. Lääkkeeksi antibioottitippoja ja tarvittaessa kipulääkettä. Joopa joo, jokohan mä olisin tälle vuodelle lahjottanut riittävästi rahaa eläinlääkäreille?!?

Lauantaina oli meillä Zorron kanssa edessä rally-toko kisat. Vähän kyllä arvelutti, että mitä tästä tulee. Treenailut on jääneet tosi vähälle viime aikoina ja muutenkin vireen säilyminen tässä lajissa on ollut ongelma. Ensimmäinen startti oli ulkona ja siis alokas luokassa. Zorroha olikin oikea tykki, toimi kuin mikäkin unelma vaikkakin pusikossa tuntui olevan jotain kovin kiinnostavaa. Tuloksena kuitenkin 99p. eli yksi piste vaille täydet. JEE!! Koulari RTK1 ja vielä luokkavoitto päälle. Eihän siihen voi olla kuin tyyväinen :) Toinen startti täytyikin sitten ottaa avoimessa luokassa. Tajusin, että ei oikeesti olla tehty joitain kylttejä tuskin koskaan, mutta toisaalta ei ollut mitään hävittävää, koska päivän tavote luokkanoususta oli jo saavutettu. Rata oli kohtuullisen vaikea ja sisälsi vaikeita kylttejä monta. Zorron vire ei ollut läheskään niin hyvä kun oli ekalla radalla. Yksi 10p. virhe otettiin vähän turhaan kolmos kyltiltä, olisi vaan pitänyt uusia kyltti kun tajusin ettei mennyt putkeen (siitä kun ei saa kun 3p.) Houkutus jouduttiin ottamaan uusiksi koska mulle tuli hirvee black out, seisoin keskellä keiloja enkä tiennyt mihin suuntaan pitäisi mennä, NOLOA! Hyppyeste oli aika radan loppupäässä ja vasta siinä Zorro heräsi kunnolla ja loppu meni hyvin. Puutteellisesta yhteistyöstä (lue: haahuilusta ja perässä vetämisestä) tuli muutama yhden pisteen virhe. Lopputulos oli kuitenkin 83p. ja hyväksytty tulos. JEE vielä tällekin. Hyvät kisat kaiken kaikkiaan :) Ensimmäinen rata ei tullut videolle, mutta toinen rata löytyy täältä.

Tänään aamulla pakkasin koirat taas autoon ja nokka kohti Tallia. Ensin oli Rommin pentutoko, joka meiltä jäi viime viikolla väliin. Reenit oli vaan puolituntiset, eikä siinä paljon ehtinyt. Todettiin myös, että taidetaan olla vähän turhan hyviä muuhun porukkaan nähden. Aluksi reenattiin kontaktia. Muut yritti nakilla saada koiran edes vähän kiinnostumaan omistajastaan, me istuttiin perusasennossa, koira jatkuvassa katsekontaktissa kun koulutusohjaaja teki vieressä kaikennäköstä häirötä. Ei mitään ongelmia, mutta sinänsä hyvää treeniä. Sitten treenattiin istumista ja me sivulle tuloa ja liikkeestä istumista. Päästiin myös tutustumaan agiesteisiin. Kaikki pääsi tekemään 1m mittaista suoraa putkea hihnassa. Kauheella tuskalla saatiin kaikki muffet läpi pariin kertaan :) Meidän ei tarvinnut sentään hihnassa mennä ja Rommi olikin putkessa saman tien kun hihnasta pääsi. Toinen este mitä tehtiin oli pöytä. Ilman ongelmia Rommi sinnekin meni, vaikkei ikinä ennen olekkaan sitä nähnyt. Sitten piti vielä leikkiä ja lopuksi rauhoittua. Vaikka sinänsä helppoja treenejä tehtiinkin, oli harjotus hyvää, koska kuitenkin selvästi enemmän Rommi otti häiriötä muista innokkaista pennuista.

Tokon jälkeen jatkettiin oma toimisesti agilitytreenjä. Zorron kanssa tehtiin radalla keinua, mikä ei kyllä mennyt kovinkaan hyvin. No ehkä sitten joskus... Tehtiin myös hyppytekniikkaa kasvavalla suoralla. Hyvin Zorro hyppäsi, ainakin omaan tasoonsa nähden. Tehtiin Rommin kanssa myös samaa hyppytekniikka pätkää, siten että rimat oli alimmalla tasolla (5-10cm). Harjoteltiin samalla irtoamista ja ylipäätään että se tajuaa hypyt esteenä. Välillä tuppas kyllä rimat tippuvan kun ei tuo niin tarkkana ollut. Rommin kanssa mentiin ensimmäistä kertaa myös puomia. Hihnassa mentiin ja heti oli vauhtia vähän turhankin paljon. Nopeasti koira kuitenkin oppi, että pitää katsoa eteenpäin eikä mua kun puomia mennään. Kontaktit oli nätit (eka kertalaiselta) ja pysähtymättähän se ei sieltä alas pääse, ikinä! Rommi on kyllä alkanut tarjoamaan takajalkojen nostoja vähän joka paikkaan. Huvittava otus :) Rommi teki myös melkoset umpisolmut pussiin, mutta onneksi ei jäänyt mitään kammoa.

Ennen Kiteen reissua käytiin pitemmällä lenkillä Lamminpään harjulla ja tuli samalla räpsittyä muutama kuvakin:
Vielä löytyi luntakin

Ensin mennään mäkeä ylös...

ja välillä alas...
kunnes päästiin huipulle!

Maisemat on hieno Lamminpään harjulla

Maisemia ihailtiin oikein penkiltä

Rommin katse kohti Teivon ravirataa

On se kiva kun hiihtäjät on ladulta poistuneet, on enempi lenkkimetsää koirille :)

Loppuposeeraus

lauantai 5. toukokuuta 2012

Pikkupaimeneni!

Apua, niin plajon on taas kerrottavaa ettei tiedä mistä sitä lähtisi liikkeelle. Taidanpa suosilla jakaa postauksen kahteen osaan ja jatkaa taas huomenna. Edellis viikko oli Zorron reenailujen kanssa hyvin rauhallista. Agitreenit jätettiin maanantaina väliin selän takia, keskiviikkona oli hieronta, joten tokotreenit jätettiin väliin, torstaina oltiin rally-tokoilemassa. Lauantaina me lähdettiinkin Romin kanssa Kiteelle, joten Zorro jäi viettämään vain poikien viikonloppua. Zorron selkä on nyt jo paljon parempi joten ehkä se tosiaan oli vaan jonkin pienen tapaturman tulos!

Kiteelle lähdettiin lauantai aamuna, kunhan sain kaikki kyytiläiset auton kyytiin. Mukaan lähti Jenny ja Johanna Ransun kanssa. Vaikka matka oli pitkä: 450km ja 6,5 tuntia, meni matka yllättävän nopeasti, kun seura oli hyvää. Koiramatkalaiset olivat täydellisiä. Lyhyen tutustumisen jälkeen koirat vaan auton perään ja sitten unille. Olisivat varmaan nukkuuneet ihan tyytyväisinä vaikka koko matkakin, mutta toki pari pissataukoa pidettiin. Voin vaan kuvitella kuinka Zorro olisi turhautunut noin pitkään automatkaan tai vähintääkin yrittänyt leikittää kanssa matkustajia, Rommi on siihen nähden niin helppo koira. Paikan päällä löysimme itsemme maatilalta, jossa myös lampaita ja nautoja asusti. Ei mennytkään kuin varmaan tunti perillä kun Rommi pääsi ensimmäisen kerran katsomaan ja ajamaan lampaita. Rommi oli ihan liekeissä kun sai lampaat liikkumaan. Minä olin ihan pihalla koska en paimentamisesta oikeasti tiedä yhtään mitään. Paimmennusten jälkeen mentiin Rommin sisarusten kanssa painimaan pellolle. Paikalla oli jopa 6/8 pennuista ja kyllähän siinä vauhtia sitten riittikin. Pennut ovat toisaalta niin samanlaisia, mutta kyllä sieltä silti omansa tunnistaa :) Illalla tehtiin vielä makkararuutua pentujen kanssa. Rommi ei oikeastaan ole vielä päässytkään kunnolla nenä hommiin, mutta hoksasi namien etsinnän silti todella nopeasti. Nukkumaan mennessä koirat olivatkin varsin väsynyttä porukkaa. Meidän huone toverina oli Tiia ja Rommin veli Romi :) Hyvin nukkuivat koirat läpi yön ja aamullakin sai nukkua jopa puoli seitsemään.

Matkaseuralaiset
Ensimmäisen kerran lampailla
Rommi tuli oikein kuuluisaksi hymystään (koira ei siis ole lainkaan vihanen tässä)
Sunnuntai aamusta pennut pääsivät taas paimentamaan. Muut pennut olisvat suurimmaksi osaksi kiinnostunut vaan lampaan papanoiden syönnistä, mutta Rommia jaksoi lampaatkin kiinnostaa ja taas oltiin liekeissä! Selvästi on tällä koiralla vietit vielä tallella. Olisikin hienoa päästä uudestaankin paimentamaan, jossain täälä lähempänä. Saa siis kertoa mahdollisista paimennusmahdollisuuksista! Sunnuntaihin kuului myös esineruutua, joka kyllä hieman kariutui siihen, että Rommihan ei osaa noutaa. Ehdottomasti kuitenkin aktivointimielessä voisi tehdä tätä enemmänkin. Illalla kokeiltiin myös hakua. Ihan uusi laji sekin minulle. Rommi selvityi hienosti! Hakuilu voisi olla myös Zorrolle varsin mieluisa laji, joten täytyy kytätä jos löytyisi jotain hakuporukkaa missä pääsisi treenaamaan vaikka molempienkin kanssa. Kaikki tämä aktiviteetti aiheutti sen, että ainakin minä olin illalla ihan rätti poikki. Tietystikään Romi ja Rommi eivät olleet asiasta samaa mieltä, vaan pitivät hirveetä painia pystyssä pitkälle iltaa. Kun ne sitten vihdoin rupesivat nukkumaan, minäkin sammuin kuin saunalyhty. Mutta mitä vielä, koirat päättivät aamulla herätä klo 5.15, voihan prkl! Eipä siinä juurikaan enää nukuttu vaan pakkohan sitä oli nousta, ettei herätetä koko taloa. Aamulla meillä olikin lähtö heti kahdeksan jälkeen takasin kohti Tamperetta. Matka meni hyvin myös takasin päin ja seurakin oli hyvää.

Toinen kerta lampailla
Ei paljon pelota
Kilpajuoksua
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että oli kyllä niin hyvä reissu. Paljon uusia ihania aussieihmisiä ja koiria, paljon uusia ideoita harrastusrintamalle ja ennen kaikkea paljon uusia kokemuksia niin minulle kuin Rommillekin. Mun piti niin kuvat kovasti reissun aikana, en kuitenkaan kertaakaan saanut kameraa edes otettua laukusta. Onneksi Jenny kuvasi ja kiitos hälle kaikista näistä ihanista kuvista!!
Huonekaveri Romi
Poseerausta jossain matkan varrella
Pitihän sitä näyttää mitä sitä on treenattu: 2on-2off kivellä omatoimisesti :)