lauantai 23. heinäkuuta 2011

Pyöräilyä, uintia, agia ja jälkeä

Taas on viikko vierähtänyt kaikkennäköstä puuhaillessa. Keskiviikko päästiin agilitaamaan tallille. Itellä ei ollut mikään paras fiilis treenata, mutta hyvinhän se meni, muutamaa täydellistä ajatuskatkoa lukuunottamatta. Tehtiin aluksi rataa jossa alku oli samalainen kun oli ollut maajoukkue karsinnoissa. Radalla päästiin reenailemaan oikein urakalla takaakiertoja ja hyvä se, koska vaativat meillä vielä tekemistä. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata se, että Zorro reagoi ohjaukseen paljon herkemmin ja pienemmillä liikkeillä kun mitä olisin luullut. Yleensä kun tapanani on ollut tehdä asiat niin selväksi Zorrolle, että ei pääse epäselvyyksiä syntymään. Huitonut käsillä ympäriinsä, pyörinyt kun väkkärä ja vielä huutanukin pää punasena ohjeita, no siis helpommallakin pääsee :)

Lopputreeneistä tehtiin vielä hyppytekniikkaa nousevan suoran muodossa. Suurin Zorron saavutus treenissä oli viihdyttää katsojia ja tehdä mitä ihmeellisempää pompotusta aitojen yli. Kyllähän se tiedossa on ollut, että ei sen hyppytekniikka paras mahdollinen olo, mutta tuo treeni meni jo enempi komiikan puolelle. Hyppytekniikkaa täytyisi vaan muistaa ja huvittaa treenata vähän useammin. Tarkoitus on myös mennä hyppytekniikka kurssille kunhan semmonen löytyisi.  Odotteluajalla käytiin puomilla treenaamassa kontakteja ja otettiin kolme kertaa keinukin. Keinulla oli käytössä speciaaliherkku eli kissanruoka. Koiraa pidin hihnassa ja laskin itse rauhallisesti keinun alas kun poika veti ruokaa napaansa. Tästäkin huolimatta Zorro pelkäs keinua ihan tosissaan, enkä mää kyl enää tiedä mitä mää keksisin. Onneks se kuitenkin palautu keinu järkytyksestään nopeasti ja päästiin jatkaan treenejä.

Kotona ollaan myös reenattu nyt päivittäin 2on-2off kontakteja. Apuna siis matala pahvilaatikko, jonka päälle Zorron pitää molemmat takajalat asetella. Palkan saa kun on seissyt vapautukseen asti namialustalta. Tämä onnistuu jo ihan kohtuullisen hyvin ja nyt täytyisikin ajatusta viedä puomille ja A:lle. Kuvassa Zorro hiukan hämmenty kun kaivoin kameran esille, yleensä pojalla on kauhee into näissä reeneissä!

Torstaina käytiin Zorron kanssa tekemässä pieni pyöräilylenkki pitkästä aikaa. Aluks se oli taas melkosta räpeltämistä, mutta kun vauhtiin päästään niin hyvin se menee eikä Zorrolle tule mitään tarvetta tehdä äkkipysähdyksiä kun joutuu keskittymään oikean vauhdin ylläpitoon. Kesken lenkin Zorro pääsi vielä viilentämään itsensä järvessä niin taas jaksoi jatkaa. Pyöräilyä pitäsi harrastaa useammin, että homma kävisi alusta asti helpommin. Tällä viikolla ollaan muutenkin uimassa käyty varmaan joka päivä. Se on niin helppoo itelle kun ei tarvi kun istuskella ja heitellä keppejä. Koiran lihakset tykkää ja niin tykkää koirakin.

Lauantaina eli tänään oli ohjelmassa jäljen alkeitten toinen kerta. Mentiin nyt suolijärven mettään. Keli oli todella hiostava ja kuuma, joten itellä oli hiukan tuskaa. Onneks Zorro pääsi käymään järvessä useampaankin kertaan. Aluksi tehtiin mettään lyhyitä jälkiä, jossa oli nakkeja matkan varrella. Zorroo ei matkan varrelta löytyvät nakit tahdo kiinnostaa vaan tyypillä on vaan ihan hirvee kiire päästä eteneen. Ite sitä oli taas vaan jarruna. Lopuksi harjoiteltiin esineen ilmaisua. Kun ryhmänvetäjä Siru teki Zorron kanssa, Zorrolla oli hirvee into ja tarjosi vaikka mitä erilaisia vaihtoehtoja, että saisi nakin. Mutta kun reenattiin kahestaan, niin Zorro vaan tujotteli, et mihin se niin ihana nakkitäti meni, eikä ollut yhtään kiinnostunut musta. Siis että mitä, eikö Zorro olekaan enää innostunut tekeen mun kaa ja oonko mä tappanut sieltä kaiken aloitekyvyn? Toivottavasti en!

Ensi viikosta onkin tulossa mielenkiintoinen, koska maanantaina pakataan kimpsut ja kampsut ja muutetaan porukoille viikoksi hoitamaan niitten koiraa. Zorro saa siis koko viikon painia porukoitten koiran Rosan kanssa.  Heti maanantaina on ohjelmassa myös epikset Nokialle ja sitten vielä perus viikkotreenit päälle. Luulempa, että viikon jälkeen sitä on mulla melko väsynyt koirus. No sitten voidaankin vaan löffiä seuraava viikko niin kuin näin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti