Project Rommi - Osa 1: Historiaa

Edellistä tavoite postausta tehdessä unohdin Rommin kohdalta tärkeimmän tavoitteen, jonka menneen syksyn aikana tajusin. Ei mitkään kisamenestykset tai tittelit ole tärkeitä koiralle, vaan tärkeää on tarjota mahdollisimman stressitön elämä! Jotta saisin oikeasti aikaiseksi tehdä tälle jotain, nousi ajatukseksi kirjoittaa tällainen juttusarja aiheesta. Toinen syy on se, että koirien ongelmista vaietaan liian usein ja harvoin blogeissakaan törmää käytösongelmiin, pois lukien eroahdistus. Aika näyttää saanko aikaiseksi oikeasti kirjoittaa tästä enempää tai onko ylipäätään mitään sanottavaa. Alkuun nyt kuitenkin pieni tiivistelmä mistä lähdetään liikenteeseen ja missä ollaan nyt.

Historiaa

0-1v: Rommin tullessa reilu 7 viikon ikäisenä meille, oli poika varsin rohkea ja avoin. Ei pelännyt mitään eikä ketään vaan oli menossa häntä pystyssä joka paikkaan. Juuri tämä pentu valikoitui meille, koska sillä ei ollut dominanssia. Rommin oppimiskyky oli (ja on edelleen) aivan loistava. Pentutokokurssilla koira oli luokkansa priimus, joka tuijotti vaan mua perusasennossa. Se ei välittänyt yhtään muista. Agilitya tehtiin myös pennusta alkaen ja ensimmäiset ohjatut treenit oli koiran ollessa noin puolivuotias. Edelleenkin koira oli rohkea, nopea ja oppivainen, jokseenkin myös kaistapää alusta asti. Koira oli hirveän koirasosiaalinen koko ensimmäisen elinvuotensa. Se tuli aina juttuun kaikkien kanssa, eikä ikinä edes rähähtänyt kenellekään. Vieraista ihmisistä se ei juurikaan välittänyt, muutaman kerran metsässä se lähti haukkumaan ihmisiä (johon näin jälkeen päin ajatellen oli pitänyt puuttua tiukemmin).  Kotiin tulevat vieraat olivat ok.

1-2v: Koiran kasvaessa ”aikuiseksi” reilun vuoden ikäisenä, kaikki yhtäkkiä muuttui. Eihän tämä yllättänyt, murrosikä ja niin edelleen, mutta samojen ongelmien kanssa painitaan edelleen ja se on isompi ongelma. Olen miettinyt, koska tarkalleen tapahtui se, että Rommi ei enää sietänyt ketään toisia koiria, mutta en saa sellaista tapahtumaa päähäni, jossa Rommi oli rähähtänyt jollekin. Koska aloin varomaan toisia koiria Rommin kanssa? Aksassa kierrokset nousivat nousemistaan, ennen kuin tapahtui se mikä omalta osaltaan aiheuttaa meitä kehittymästä. Rommi siis puri yhtä kouluttajaa kunnolla käteen, onneksi mitään pahempaa ei kuitenkaan tapahtunut. Aksa jäi ja samoin tokossa alkoi mennä huonommin, mutta treeneissä käytiin kyllä. Noin puolitoista vuotiaan Rommi alkoi ensimmäisen kerran epäilemään meille tulevia vieraita ja teki pari ns. valehyökkäystä, joissa molemmissa kohteena oli lapsi, reilu 1v. ja 10v. Kesällä Rommi myös kastroitiin, mutta minkäänlaista muutosta käytökseen sillä ei ollut. Rommin ollessa reilu 1,5v. päätin myös, että en voi koiraa vapaana pitää, koska näin kesälomallani joka yö unta jossa Rommi lähtee räyhäämään vieraille ja puree niitä. Lenkkeily ei ollut enää kovin kivaa, kenellekään! Loppu vuodesta olikin kaikki hajalla ja mietin tosissaan haluanko pitää koiran. En oikein uskaltanut viedä koiraa enää mihinkään.

2-3v: Mennyt vuosi on ollut sekin raskas, mutta todella opettavainen. Ehkä yksi pelottavimmista oli Rommin ensimmäiset rallytokokisat ja mittauttaminen. Muut jännittävät itse suoritusta, mutta minä jännitin sitä kuinka saan koiran räyhäämättä vietyä halliin häkkiin ja häkistä kehään ja suorituksen jälkeen pihalle. Selvisin ilman sen kummempia rähinöitä, mutta ei se helppoa ollut. Ulkokisat olivatkin jo helpommat, joskaan koira ei radalla juurikaan kiinnittänyt muhun huomiota :) Kesällä muutettiin ja olin ennen muuttoa kasannut jo melkoisen paljon paineita siitä kuinka huonosti koira voi kerrostalon käytävillä käyttäytyä. Kaiken kuukkuraksi Rommi nappasi vähän ennen muuttoa naapuria hihasta postilaatikoilla kun se tuli liian lähelle ja olin niin tyhmän luottavainen koiraa kohtaan. Käytävillä ollaan toistaiseksi pärjätty hyvin ja Rommin helpotukseksi tässä talossa asuu paljon vähemmän lapsia kuin aikaisemmassa asumuksessa. Mummeli ovat satakertaa helpompia kohdattavia. Kotiin tulevat aikuiset vieraat Rommi hyväksyy nopeasti, joskin meillä käy todella vähän koiralle outoja vieraita. Lapset sen sijaan saavat niskavillat helposti pystyyn ja koira pyrkii blokkaamaan vartalollaan lapsia. Nämä ovat tilanteita joissa en oikein tiedä kuinka käyttäytyä!?! Olen kuitenkin onnistuneesti saanut totutettua muutamalla kerralla myös lapsen kivaksi asiaksi koiralle, se vaan vaatii lapseltakin jo vähän ymmärrystä tai ainakin kykyä ottaa ohjeita vastaan. Samoin Rommille on pystynyt opettamaan uuden koiran, mutta koiran pitää olla sellainen joka ei provosoidut alkuräyhäyksestä. Kun Rommin sisäpiiriin pääsee, se ei unohda, eikä se muuta mieltään, eikä se ikinä koskisi hampaillaan ”omiin”.

Aikalailla päivälleen kolme vuotta on Rommi rikastuttanut meidän elämää. Helppoa se ei monestikaan ole ollut, mutta Rommissa on niin paljon hyvääkin, että eiköhän tämä kaikki vaiva ja hampaiden kiristely ole joskus sen arvoista. Väitän tuntevani koirani paljon paremmin kuin vuosi sitten ja tunnistan vaaran paikat. Koira harvoin enää pääsee yllätämään käytöksellä, muuta kuin positiivisesti.