Missä mennään?

Ennen kun alan varsinaista treenipäiväkirjaa pitämään on kai kohtuullista alottaa siitä missä mennään nyt. Zorron kanssa on reenailtu enempi ja vähempi aktiivisesti koko sen eliniän. Puoli vuotiaana oltiin ensimmäisen kerran pentutokokurssilla. Siellä suurimman osan pojan huomiosta vei muut koirat. Mun namit ei olis voinut paljon vähempää kiinnostaa. Pentuna oli todella vaikeaa löytää sopivia nameja koiralle, koska hän ei ole mikään ahne tyyppi. Pikku hiljaa kuitenkin keskittymiskyky parani ja nakit alkoivat maistumaan ja treenaaminen ajoittain menee hyvinkin. Itseäni ei kuitenkaan tokon pilkun viilaus niin kauheasti kiinnosta, että sitä oikein kisakuntoon jaksaisi hioa. Treenaamista myös vaikeuttaa se, että koska vaan voi herralta mennä kuppi nurin ja hän alkaa juosta hepulissa ympäri kenttää.

Agility aloitettiin keväällä 2010. Koiran hankinnasta asti oli selvää, että agility on se laji mitä ainakin reenataan. Piti vaan odotella, että koiralle tulee riittävästi ikää. Kesä meni hienosti vaikka laji oli sekä koiralle että ohjaajalle uusi. Suurin osa esteistä meni helposti, ainoastaan keinua ei juurikaan oltu reenattu ja rengas ja pussi olivat epävarmoja. Zorro ei koskaan ole ollut mikään bc:n kaltainen raketti vaan tekee tarkkaa työtä ja on vähän liikaankin ohjaajan kädessä kiinni. Syksyllä otettiin kuitenkin takapakkia melkoisesti kun toinen koira kävi agikentällä päälle. Viidesti käytiin operoitavana, kahdesti fysioterapiassa ja 1,5kk meni ja sitten oli koira ehjä, ainakin fyysisesti. 

Talvi oli melkoisen takkuista kun koira onnistui pelästymään uudestaan toista koiraa. Mikään este ei ollut enää varma ja välillä ei reeneissä juuri muuta tehty kun syöty nakkeja. Oli jo tosi lähellä, etten kokonaan lyönyt hanskoja tiskiin, mutta pikku hiljaa kissanruuan avustuksella into alkoi taas löytyä ja keväällä oltiin suurin piirtein samassa tilanteessa kun ennen onnettomuutta. Viimeiset kuukaudet Zorro onkin ollut hyvin motivoitunut ja vauhtia on myös alkanut löytyä ihan uudella tavalla. Omat ohjaustekniikat on myös parantuneet huomattavasti talven jälkeen. Parannettavaa toki on mm. siinä, että ohjaus olisi sujuvaa ja pysähtyä ei voi, koska myös Zorro pysähtyy. Keinu takkuaa edelleen ja sen kanssa ollaan taas aikalailla lähtötilanteessa. Välillä meni jo ihan ok ja sit meikäläinen alko ahnehtiin ja tässä sitä nyt taas ollaan. Toinen ikuisuus ongelma on ollut mulle kontaktien opettaminen. Mä en vaan oo osannut päättää et miten sen teen ja tottahan se koira on ollut ihan yhtä sekasin kuin minäkin. 

Epiksissä mölliradalla on käyty nyt yhteensä neljä kertaa ja otettu viisi starttia. Ensimmäinen kerta oli 30.4.11 SDP-hallilla. Sielä meni kaikki niin penkin alle ja meno näytti siltä et oltas ekaa kertaa lajin parissa. Ekat kisat, outo halli, outo alusta, syitähän riittää, mutta voi olla että himppasen kyllä hävetti :) Toiset epikset Piskien kentällä 12.6.11. 0 rv. ja sijoitus 1./5. eli voitto tuli :) Rata oli kyllä helppo, mut oon ihan ilonen et noin hyvin meni. Koira joutu kuitenkin ennen starttia odotteleen 2,5 tuntia häkissä ja lämpötila oli reippaasti yli 25 astetta.

Kolmannet kisat Takkujen 22.6.11 kentällä Hervannassa. Mentiin sama rata kahdesti. Eka rata oli hyvä, mutta Zorro hyppäs harmittavasti A:n alastulo kontaktin yli, koska mulla oli niin kiire loppusuoralle. Tuloksena 5 rv., sijoituksesta ei mitään hajua.Toinen rata menikin ihan plörinäksi, kun tyyppi karkas selän takaa putkeen, mitä ei ole ehkä ikinä missään ikinä tapahtunut ennen.

Neljännet kisat olivat Eteläpuistossa 6.7.11. Tuloksena 0rv. ja sijoitus 3./16. Tähän rataan olen erityisen tyytyväinen vauhdin takia. Kontaktit oli melkosta räpeltämistä, ja ohjauskuviotakin vaihdoin lennosta, mutta maaliin päästiin :)