lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkasta ja semmosta

Viime viikot ovat olleet aika perus settiä. Viime viikolla Zorron tokot palasi joulutauolta. Tehtiin mm. namialustojen pujottelua, mikä ei ollut kyllä ihan helppoa. Lisäksi saatiin yksi liike tehdä niin, että Mimmu katsoi/käskytti. Zorron kanssa esiteltiin meidän paljon parantunutta seuraamista. Vire on hyvä ja kontakti pysyy niin paljon paremmin, mutta käännöksiä tarvii treenata vielä paljon lisää. Paikkamakuu näytti alkuun hyvältä, mutta sitten jossain pamahti joku ja Zorro kärppänä pystyyn. Kävin palauttamassa koiran, jonka jälkeen se pysyy varsin tyynesti. Edistystä on siis havaittavissa, mutta häiriön sieto on vielä onnettoman huono.

Torstaina jätettiin Zorron kanssa agility väliin ja suunnattiin fyssarille. Mitään ihmeellistä vaivaa ei ole koiralla ollut, mutta ajattelin että olisi hyvä välillä tsekata missä mennään. Liikkeistä heti huomattiin, että edelleen se keventää vasenta takajalkaa, myös taipumisessa tuntui olevan ongelmaa. Käsittelyssä todettin, että erityisesti lannerangassa jumia löytyi. Zorrohan jännitti taas ihan hulluna, eikä se oikeen koko aikana rentoutunut kunnolla. Lisää venyttelyä saatiin ohjeeksi.

Perjantaina Rommin agit oli peruttu, mutta lähdettiin sen sijaan ekaa kertaa tänä talvena jäälle juoksemaan. Ja kyllähän se nautti, mutta olisi kovasti kaivannut seuraa. Se yritti mua leikittää ja komentaa, kun ei ollut Zorroa pomppimassa sen perässä...

Lauantaina mentiin tallille ensin aksailemaan. Rommin kanssa pääasiassa tehtiin ja aiheina oli kepit, lähdöt keinu ja pöytä niin kuin oli suunnitelmassakin. Zorron kanssa jatkettiin rally-tokotreeneissä. Hienosti se meni taas, vaikkakin oikealla puolella seuraaminen ei vielä ole ihan niin piece of cake.

Sunnuntaina jätin koirat kotiin ja lähdin itse agilityn koulutusohjaaja peruskurssille. Ilmottautuminen sinne oli semmonen päähän pisto, mutta kyllähän siellä oli varsin mukavaa! Huomenna taas uudestaan...

Tämä viikko ei mennyt niin kuin suunnitelmissa oli. Maanantaina heti kuitenkin päätin lähteä SDP:lle treenaan Zorroa ei kiinnostanut yhtään, joten keskityin taas vaan Rommiin. Aiheena oli täysin samat jutut kuin edelliselläkin kerralla. Keppejä tehtiin niin, että verkkoja oli neljä vielä. Kyllä se hienosti jo tajuaa homman ja tarjoo jo itekseen pujottelua. Tiistaina käytiin Rosan ja Susun kanssa lenkillä jäällä. Illalla mulle iskikin ilmeisemmin norovirus ja seuraavat päivät menikin varsin rauhallisissa tunnelmissa. Tosin torstaina kuitenkin mentiin Zorron kanssa aksa treeneihin. Tehtiin treeneissä mm. hyppytekniikkaa, mutta Zorroo ei kiinnostanut vieläkään yhtään. Radalla se jo vähän sytty, mutta en kyllä tiedä oliko sillä vieläkin paikat jotenkin jumissa fyssarilta. Ihme juttu!

Eilen oli Rommin treenit taas peruttu johtuen kovasta pakkasesta. Lähdettiinkin taas jäälle lenkille auringonlaskun aikaan. Ei ollut tungosta kun muut eivät tainneet uskaltautua ollenkaan ulos :) Kamera vaan jäi  kotiin. Tänään ajattelin ottaa kuvaus session uusiks, mutta eipä se aurinko enää paistanut, höh. No tällaisia niistä kuitenkin tuli:
Rommin irvistys ihanainen

Ihan nätit oli maisemat vaikkei aurinko paistanutkaan

Pakkasessa pöllähtänyt Rommi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti