Valmistautumista häiritsi eilen käynyt pikku äksidentti.
Lenkillä tuli vastaan irtokoira, joka tuli turhan lähelle. Kietaisin Rommin
hihnan käden ympärille ja kun koira tuli iholle Rommi nykäisi sen verran
tehokkaasti, että kädessä rusahti ihan kunnolla. Kotiin päästyä oikea käsi oli
jo mukavan turvoksissa ja hetken kyllä mietin, että onkohan siinä luita rikki.
Pikku hiljaa kuitenkin sormet alkoi taas toimia. Vieläkin käsi on melkosen turvoksissa,
sininen ja kipeä, mutta ei se meitä juuri kisoissa häirinnyt. Tavaroiden pakkaminen ja vaatteiden vaihtaminen sen sijaan oli tuskaista.
Zorrolla oli ensimmäisenä vuorossa joukkuekisaan laskettava yksilökarsintakisa.
Tuomarina oli Tytti Lintenhofer, mikä ei ollut aiemmin tuttu. Paineita ei joukkueen puolesta
ollut, koska hyväksytty tulos ei enää siinä vaiheessa ollut
mahdollinen. Radalla ei ollut mitään ihmeellisempää, mutta kuitenkin oikealla
tehtäviä liikkeitä oli paljon. Pikku virheitä tehtiin läpi radan, mutta isommilta
haavereilta vältyttiin. Tarkemman videoanalyysin jälkeen en kyllä kaikki virheitä tajua, mutta pilkkuhan sielä viilattiin oikein urakalla :) Erityismaininnan ansaitsee Zorron käytösruutu; 3min sivulla seisten ja sehän seisoi.
Kääntyi, mutta pysyi jaloillaan, vain -2p. Loppu tuloksena 81p. Hämmästyttävästi
oltiin ensimmäisinä ensimmäisen ryhmän jälkeen ja kun toisen ryhmänkin tulokset
tulivat, joutui pari kertaa hieraisemaan silmiään. Me voitettiin, noin pienillä
pisteillä! Kyllä arvostelu oli varsin tiukka ja hyllymetrejä jaettiin urakalla,
mutta että ykköspalli 25 Suomen parhaan rally-tokoilijan joukossa! Siinä
vaiheessa odotukset tietenkin nousi myös finaaliradan suhteen, mutta hiukan tosin
pelkäsin, että riittääkö enää paukut kummallakaan. Ensimmäisen radan video
Finaaliradalla oli sitten viritelty ansoja putken muodossa
tosissaan. Tuomarina toimi Anna Pekkala.
Koira kävikin yhden kerran liikaa putkessa heti radan aluksi. Sitten
se pakka alkoikin hajoilemaan. Tallasin
koiran varpaille, ohjasin epätarkasti ja muutenkin ajatus ei vaan enää
kulkenut. Suurin harmitus tapahtui kuitenkin käytösruudussa, joka suoritettiin
oikealla maaten. Siis maatenhan ei voi epäonnistua! Noh, Zorro makasi hienosti
2:50 kunnes nousi istumaan ja -10vp. Voihan kerpeleen kerpele, ei tossa vaan
voi mokata. Olisi pitänyt joo pysyä ite tarkempana, mutta kyllä Zorro sai tämän
vähän omaan piikkiinsä. Radan jälkeen olin aivan varma, ettei tulosta tullut,
mutta yllätykseksi arvostelu olikin hiukan höllempi kuin aiemmilla radoilla.
Tuloksena siis 72p. ja hyväksytty. Lopullinen sijoitus meillä sitten oli 7.
Eihän se huono ole olla SM kisoissa 7. mutta kyllä vaan harmittaa, niin paljon
parempaankin oltaisiin pystytty. Takki on varsin tyhjä tämän lajin suhteen, koska seuraava kisa tulee olemaan vasta lajin virallistumisen jälkeen ensi toukokuussa. Innolla jään kuitenkin odottamaan mihin suuntaan laji tulee muuttumaan virallistumisen myötä. Toivottavasti ainakin sääntöjen tulkinnan varaisuutta saataisiin karsittua. Toisen radan videoPakollinen palkintoposeeraus! |
Onnea kisamenestyksen johdosta! :) Toivottavasti käsi on jo parempi.
VastaaPoista