Aina ei kaikki mene putkeen, josta tämä pitkä viikonloppu on
ollut hyvä esimerkki. Perjantaina lähdin katsomaan Ylöjärvelle rally kisoja
uuteen halliin. Ärsytti etten ilmottanut Zorroa kisoihin. Rata olisi ollut niin
helppo ja osallistujakin kourallinen. Otin kuitenkin Rommin mukaan vähän
sosiaalistumaan. Joopa joo, meikäläisen hermot meni muutamassa minuutissa sen
kanssa kun kaikille piti taas rähjätä, joten koira pysyi autossa suurimman osan
ajasta. Onneksi kahdenkeskinen lenkki umpihangessa helpotti ärsytystä. Lauantaina
piti olla Rommin jälkitreenit, mutta nekin peruttiin, joten Rommi jäi taas
vähän vähemmälle huomoille. Tehtiin kuitenkin pitkä lenkki, jossa koirat pääsi
rälläämään oikein urakalla pitkin peltoa.
"Vahingossakaan ei katsota kameraan päin" |
Tänään starttasin heti aamusta SDP:lle aksakisatalkoisiin.
Hiukan kyllä ärsyttää katsella muiden hienoja koiria, mäkin haluasin treenata
taas tosissaan. Iltapäivällä siirryttiin Zorron kanssa Tallille tokokokeeseen,
tuomarina Jaana Tala. Tavoitteen ei ollut enempää eikä vähempää kuin TK1,
ensimmäinen virallinen titteli koiralle (ja mulle).
"Mitä sää löysit, mäkin haluun" |
Noh luoksepäästävyydessä (10p.)oltiin vielä terässä, vaikkakin
koira nousi tuomaria vastaan. Paikkamakuu (0p.)sen sijaan olikin katastrofaalinen. Koira
ei mennyt maahan ensimmäisellä käskyllä, mutta toisella kyllä. Ennen kuin
ehdittiin edes kehänauhalle, lähti tolleri rivistä ja kävi moikkaamassa ensin
toista koiraa ja sitten Zorron luo härkkimään. Ystävällisesti, mutta kuitenkin
iholle asti. Tulihan siinä mamman pojalle pikku hätä ja tollo spurttasi
jalkoihin. Saatiin uusia seuraavassa ryhmässä ja Zorro vaikutti siinä vaiheessa
olevan ihan fine. Taaskaan se ei mennyt ensimmäisestä käskystä alas, mutta
suostui kuitenkin jäämään riviin (mikä sinänsä oli jo yllätys). Vieressä ollut
irlannin vesispanieli oli hiukan levoton ja nousi istumaan nopeasti. Siinä
kohtaa Zorro painoi vielä tiukasti leukansa maahan (että minähän pysyn tässä),
mutta kun naapuri lähti omistajansa luo, niin tuli Zorrokin. Ei voi koiraa kyllä
syyttää, se yrtitti kaikkensa, kertakaikkisen huonoa tuuria vaan.
Kaverikuva |
Yksilöliikkeisiin lähdettiin jo melkoisella tappio
mielialalla, ykkönen oli käytännössä jo tuossa vaiheessa sössitty. Ja Zorro
piippasi kokoajan niin paljon, että siitä lähti pisteitä kokonaisvaikutuksesta
(8p.) Ei liikkeisen aikana, mutta joka välissä. Seuraamiset meni ihan ok, mutta
sivulle istumiset oli nihkeitä ja kontakti tippuili toisinaan (molemmat 8p.)
Liikkeestä maahanmeno (8,5p.)ihan hyvä meille myös. Luoksetulo (9,5p.) oli
nätti, tosin koira hyppäsi käteen yllättäen. Liikkeestä seisominen (0p.)
vaaaaaaalui, en vaan nähnyt sitä, olisi pitänyt kuulemma antaa toinen käsky.
Mutta minä kun en jää katsomaan pysähtyykö se, kun tämä on meille niin varma
liike. Eiköhän tämä mene työtapaturman piikkiin. Hyppy (9p.) oli vähän ihme kun
Zorro lähti hirveellä riemuloikalla yleisöön päin ja tuomarikin taisi
naurahtaa. Summa summaarum 129,5 pistettä ja 3.tulos. Ei se sinänsä huono olisi
ollut, jos paikkamakuu ei olisi mennyt nollille. Mutta nihkeetä oli muutenkin,
kuinka paljon mahtoi tuo alun sähläys vaikuttaa ja se pirun piippaminen, ÄSH! Tuomarikin
mainitsi vielä palkintojen jaossa, että meillä vaan kävi kertakaikkisen huono
tuuri, mutta ei auta mitään. Nyt vaan toivon, että paikkamakuu ei ottaisi
hirveetä takapakkia taas. Toivottavasti pääsen sen huomenna treeneissä palkkaamaan
onnistuneesta suorituksesta.
Älä Rommi nukahda kesken kuvausten! |
Jotta tämä ei menisi pelkäksi synkistelyksi, niin mahtui
meidän viikkoon yhdet erittäin hienot Zorron jälkitreenit. Oltiin taajama
treeneissä Linnainmaalla ja Zorro teki rauhallista taajamaa. Lähtö oli
puistomaisella alueella ja koira lähti hyvin ja eteni myös kivasti koko matkan
(n. 1km). Ilmaisu oli selkeä ja riittävällä etäisyydellä. Tämä on sinänsä
ongelmallista. Ajattelin jättää Zorron vähemmille jälkitreeneillä ja keskittyä
enemmän Rommiin, mutta kun kikkarapääkin tykkää hommasta niin kovasti. Ongelma
on vaan oman ajan rajallisuus sekä treenien vähyys…
Pitotreenit jatkukoon |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti