keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Pikku mustan rally treenit

Ollaan oltu Demin kanssa nyt alo-avo kurssilla, joka päättyi eilen. Muutenkin on nyt käyty epäsäännöllisen säännöllisesti hallilla treenamaassa. Täytyy kyllä edelleen ihmetelle kuinka hienosti pikku koira on omaksunut harrastuskoiran roolinsa. Ja sitä intoa riittää kunhan palkat on kohdillaan! Paljon on kuitenkin vielä tehtävä, ennen kuin koira on kisakunnossa. Josko siis tekisi yhteenvedon siitä missä mennään.

Seuraaminen on hämmentävän hyvää, kontakti pysyy paljon paremmin kuin kikkarapäällä ja kestää jopa ympärillä lentävät namit! Paikka hiukan hakee vielä, mutta sillä ei rallyn kannalta ole kovin suurta merkitystä. Vasemmalle käännöksiä täytyy treenata, jotta koira ei ehdi istumaan niissä. Samoin hidasta kävelyä täytyy pohtia. Eilisissä treeneissä se ehti istua melkein joka askeleella. Hitaiden pitkien askeleiden ottaminen ei toimi, vaan käyttöön täytynee ottaa varmaan kivat sipsutus askeleet.

Isoin ongelma on edelleen perusasennon puute. Olen tehnyt kädellä vetämällä, mutta edelleenkään ei ole oikein hiffannut sitä. Laatikkotreenit on sinä mallissa, että koira osaa pyöriä sivulla laatikon (matkajuomakupin) avulla. Laatikkoa vaan täytyisi pienentää, mutta ohuella alustalla tämä ei ole toiminut, koska koira vain istuu. Kiertämällä osaa tulla sivulle, mutta jos sitä ei onnistu pysäyttämään oikeaan aikaan se on todella vino.

Asennon vaihdot ovat vaikeita. Maahanmeno käsky on hyvin hallussa, mutta jää helposti päälle, eli erottelu on heikkoa. Seisomista ollaan myös otettu aina välillä ja kyllä siinäkin edistystä on tapahtunut. Radalla mennään tällä hetkellä logiikalla, että jos en sano mitään pysähdyttäessä, koira istuu ja jos sanon niin se menee maahan (välittämättä siitä mitä sanon :) Perusasennosta osaa mennä käskyllä maahan, mutta ei nousta sieltä ylös.


Koiran kiertämiset toimivat nyt hyvin. Vaati paljon toistoja, mutta nyt ei enää karkaile. Eteentulot oli todella vahvat jo syksyllä. Nyt ollaankin niitä treenattu tosi vähän ja se näkyy. Eli täytyy ottaa myös aktiiviseen treeniin.

Avo-luokan liikkeistä ollaan tehty istumisten kautta käännöksiä. Oikealle toimii jotenkin, mutta se perusasento... Myös pyörähdystä on tehty ja sekin alkaa käsiavulla+kumartelulla toimimaan. Tämä on suuri saavutus, koska koiralla on ollut "väärään" suuntaan pyörähdys

niin vahva, ettei aluksi taipunut lainkaan oikeaan suuntaan. Houkutuksessa ei ole noteerannut houkutuksia.

Nyt kun on enemmän kokemusta pikku koiran ohjaamisesta, täytyy kyllä sanoa, että haastetta riittää. Se missä isoa koiraa voi pelkällä käsiavulla ohjata, ei toimi tuollaisen kääpiön kanssa yhtään. Suulliset käskyt täytyy siis opettaa paljon varmemmiksi. Palkkaus on myös ihan erilaista, selkä on kovilla sen jatkuvasta kumartelusta. En myös halua opettaa tuolle yhtään enää vasten hyppimistä, koska se on jo vahva käytös muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti