sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Istumisen hankaluus

Taas olisi yksi viikko koiraharrastuksia takana päin. Heti maanantaina tehtiin jotain mitä ei ollakaan tehty varmaan vuoteen. Lähdettiin Zorron kanssa flyball treenihin. Zorro oli yhtä surkea kun viime vuonnakin. Ei se vaan tajua sitä ideaa, miten pallo pitäs ottaa. Etuhampaillaan se käy vaan kaivamassa sen. Ehkä se ei vaan ole Zorron laji ja seuraavalla kerralla taidankin ottaa Rommin kokeilemaan.

Tiistaina oli Rommin ohjatut agitreenit. Tehtiin mm. putkeen irtoamista, mikä ei kyllä ole meille mikään ongelma. Sitten tehtiin koiran jarruttamista ennen hyppyä, mikä on kyllä ihan hyödyllistä Rommille. Loppuun tehtiin vielä ihan perus takaa leikkaus treeniä joka meni kyllä varsin hyvin. Kaiken kaikkiaan oli koiraan ihan tyytyväinen. Tuntuu, että kaiken sen karjumisen keskellä ohjattavuus on kuitenkin parantunut huomattavasti alku ajoista.

Keskiviikkona olisi ollut Zorron tokot, mutta skipattiin ne, että ehtisin olemaan kotonakin välillä. Sen sijaan käytiin molempien kanssa tokoilemassa itekseen, tai niin oli ainakin tarkoitus. Zorro sai kahdesti hirveet hepulit, eikä siten ollenkaan päässyt treenaamaan. Rommin kanssa tehtiin vähän kaikkia alokas liikkeitä, mutta ehdottomasti pitäsi muistaa/jaksaa treenata enemmän.

Torstaina olis ollut Zorrolla agit, mutta jouduttiin nekin jättää väliin mun pesiksen takia. Sen sijaan käytiin ihan vaan lenkillä kaupin metsissä. Perjantaina ei tehty oikeestaan mitään, puolisko jopa kävi lenkillä koirien kanssa.

Lauantaina aamusta mentiin Koirakoutsin hallille pitkästä aikaa rally-toko kisoihin. Edellisen kerran ollaan kisattu ja ylipäätään tehty rataa 5.5. kisoissa eli ei voi sanoo, että oltaisiin oltu hyvin valmistautuneita. Zorro oli ihan huippu vireessä ja siihen pikkuset hetsaukset kissanruuan kanssa. Meikäläinen mokasi heti ekalla kyltillä. Otin sen istuun kaksi kertaa eteen, eikä se edes istunut kunnolla ja siitä sitten heti -10 pistettä. Pujottelussa meinas jätättää koko ajan, mutta ei virhettä. Houkutuksessa oli vain helppoja leluja. Viidennellä kyltillä (360 vasemmalle) tuli -3 vp, koska peppu lähes maassa. En mä kyllä ihan ymmärrä tätä, mikä virhe se on jos melkein istuu kesken liikkeen? Eihän se sillon ole istunut! Kyltillä 9 (1-2-3-peruuttaen) tuli 3vp, koska koira ei istunut kunnolla, tai kuulemma mä en odottanut, että se istuis kunnolla. Sama virhe myös seuraavalla kyltillä (istu-180 oikealle-istu). Noh eihän se tuomari sitä tiennyt, että Zorro ei käytännössä ikinä istu tuon paremmin, eikä siitä ennen oo mitään sanomista tullut. No en tiiä pitäskö sitä kuitenkin jotenkin nyt alkaa treenaan. Luulen kyllä et sit kun pallit lähtee niin istuminenkin helpottuu. Loppu rata virheittä ja yhteensä 81 pistettä ja sijoitus2./4. Tässä sama vielä videona:http://youtu.be/ml407FA7rHE Tuomari kirjoitti lappuun vielä, että ihanaa tepusta. En tiiä miksi, mutta Zorron jaloista kuului koko ajan semmonen teputus ääni :)

Tänään lähdettiin molempien kanssa SDP:lle höntsäileen. Tein kentälle kaksi radan pätkää target teamin treeneistä. Alkuun tehtiin molempien kanssa esteitä 5-7. Zorro meni ihmeen nätisti vaikka tein sillekin viskileikkauksen hyppyjen välissä. Rommin ongelma oli se, että se juoksi aluksi ohi 7 hypystä, mutta saatiin kuitenkin paljon hyviä onnistumisia. Sitten tehtiin loppusuoran hyppyjä 24-26, siten että 24-25 väliin tehtiin takaaleikkaus. Zorro meni tosi hyvin kun lopussa oli namialusta. Rommin kanssa aluksi oli taas se ongelma, että se kiersi viimeisen hypyn. Oikealla palkan paikalla saatiin kuitenkin paljon onnistumisia. Kun molemmilla homma toimi niin, että palkka oli lopussa valmiin, aloin heittämään pallon niille palkaksi. Ajoitus on vaan niin hankalaa, mutta eipä nuo koirat siitä välittäneet tekivät vain hyviä suorituksia. Loppu suora tehtiin myös toiseen suuntaan, jotta saadaan tehtyä takaaleikkaus myös toiselta puolelta.  Lisäksi Zorron kanssa tehtiin keinua pari kertaa ja sitten paljon puomia. Rommin kanssa myös puomia ja hyvä oli kontakti namialustan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti