Velipoika

Moi!

Mamma pyysi mua vähän valottamaan mun ajatuksia erityisesti mun pikkuveljestä Rommista. Mä muistan sen kuin eilisen päivän kun tapasin ekan kerran  mun veikan. Ihmis iskä vei mua ulos ja sielä mamma odotteli jonkun ihan pienen rääpäleen kanssa. Mähän innostuin siitä ihan pirusti, etten meinannut pöksyissäni pysyä. Niin tuntu innostuvan se rääplekkin eikä se ainakaan mua yhtään pelännyt. Veikka on oikeastaan aina tosi rohkee, paisi imuria me juostaan yhdessä karkuun J

"Näin meillä menttiin heti ekana päivänä"

Heti sisälle päästyä alkoi semmoset painit veikan kanssa, ettei paremmasta väliä. Kivahan tommosen pikkusen kanssa oli painia kun se lenteli pitkin seiniä kun vähän tönäsin sitä kuonolla. Näytin sille vähän paikkoja, mutta aika äkkiä se sammahti kuin saunalyhty. Alkuun se yritti aina tulla ihan iholle nukkuun, mut tein sen kyllä sille selväks, että ihan turha yrittään.

"....ja täältä nurkasta löytyy tää vesikippo "

 Alku aikoina me ei kovin usein päästy yhdessä juokseen mettään, mutta mä sain nauttia laatuajasta mamman kanssa. Sisällä meinasin toisinaan jäädä ilman mamman huomiota kun veikka oli kuulemma niin ihq, mut ei se mua haitannut, koska tiesin et mamma tykkää musta joka tapauksessa.

Veikka pistää hanttiin

Jossain vaiheessa mä äkkäsin, että mamma tarvii ”hieman” kurinpidollista apua. Yks kaunis päivä mä sit päätin, että veikan on turha tulla lähellekään mitään mikä on mun suussa. Toisinaan sille joutuu edelleen huomauttaan jostain asioista, mutta hyvin se on kyllä oppinut. Mamma ei kyllä yhtään tykkää, että mä enää anaan senkään viedä mitään mu syötäviä. Yhtäkkiä veikasta myös kasvoi jättiläinen, mut ei se haitannut vaikka mä en muista isommista koirista juuri välitäkkään. Sit siitä tuli oikeen tosimies, mikä meinas kiristää mun hermoja ehkä sekunnin verran, mut sit tajusin et kun mä olen pomo talossa, on ihan sama mikä Rommi on. Kai se on parempi, että toisella meillä edes värkit toimii, kun ite on siirtynyt konsulentin hommiin.

Nyt vakavana!

Ehdottomasti parasta mitä veikan kanssa voi tehdä, on mettässä kirmaaminen. Rommi juoksee edellä ja mä tuun perässä ihan kauheeta kyytiä. Aina mä onnistun sen jotenkin pysäyttään ja kaataan selälleen. Joskus Rommi meinaa vähän hermostua siitä, mutta mamma karjasee kerran et HEI! niin se loppuu sit siihen.  Sisällä mamma ei anna enää meijän riekkua entiseen tapaan, kuulemma se pelkää että paikat hajoo.

Pönötetään nyt sitten oikeen kunnolla

 Sillon kun me jäädään ihan kahestaan kotiin, Rommi yleensä keksii jotain tosi siistii puuhaa. Muutaman kerran se on tuonu mulle roskapussin ja sit me ollaan yhdessä tuumin levitelty ympäri kämppää kaiken näköistä tavaraa. Yleensä on jotain syötävääkin löydetty. Mamma ei ole ollut ihan niin innoissaan näistä tempauksista, mutta parasta kuitenkin kaikessa: veikka ottaa aina kaikki syyt niskoilleen ja menee pitkin nurkkia monta tuntia ja mä jatkan elämääni kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.

"You say WHAT?"

Kaiken kaikkiaan veikka on tuonut mun elämään niin paljon. Aina on leikki seuraa ja joku ketä kiusata. Osaahan se kiristääkkin mun hermoja, mutta sillon yleensä mamma suojelee mua!

Kevättä odotellessa,

Zorro