sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hullujen hommaa!

En ole varmasti ainoa koiraharrastaja, joka lähtee ulos säässä kuin säässä ja vedenpitäviin vaatteisiin käytetään enemmän rahaa kuin muihin vaatteisiin yhteensä. Tänään on ollut malliesimerkki todellisen koiraharrastajan päivästä, joita ne muut (tavalliset) ihmiset ei vaan yhtään ymmärrä. Vettä tulee vähän väliä kuin esterin persiistä ja muutenkin lämpötilat ovat varsin syksyiset. Aamupäivästä lähdin tallille kouluttamaan päteviä pentuja. Zorro pääsi myös tutustumaan tallin uuteen alustaan ja tekemään parit keinut tallin rämisevillä keinuilla. Ei hetkauttanut nytkään Zorron mielenrauhaa moinen keinuttelu. Nyt olenkin viittä vaille ilmoittamassa Zorroa agikisoihin. Tänään kuultiin myös, että Rommin systeri, Taika nousi kolmosiin vain kahden kuukauden kisaamisen jälkeen. Onnea heille! T: ihan pikkusen kateellinen

Kouluttamisen jälkeen tehtiin molempien kanssa lenkki Peltolammille ja siitä siirryttiin jälkitreeneihin Niihamaan. Rommi pääsi heti maalikoiraksi ja yrittikin ihan tosissaan maastoutua luontoon:

Zorrolle tehtiin tällä kertaa metsään viuhkajälki kahdella hämykoiralla. Alku oli hyvä ja koira eteni hienosti. Välillä pysähteli ja mietti ruohon korsi suussa. Toisinaan kävi tarkastamassa toisia suuntia, mutta korjasi hienosti aina jäljelle. Hämyjen erkanemista en edes huomannut kun koira eteni kuin juna. Lopussa ei tiedetty mitä reittiä koira oli kulkenut tai missä maali oli, joten ihan täysin koiran varassa oltiin. Zorro eteni alkuun hyvin, mutta sitten kadotti jäljen, mutta palasi itse taaksepäin jotta päästiin taas jäljen päälle. Jostain syystä Zorro ei kuitenkaan vieläkään löytänyt oikeaa jälkeä, mutta selvästi se tiesi missä maali oli ja veti sitten omia reittejään sinne. Kun oltiin lähellä, maali alkoi haukkua, mutta koska ei nähty koiraa kehotin Zorroa menemään vielä lähemmäs ja sehän meni ja teki vielä ihan siedettävän ilmaisun. Tämä oli kyllä varmasti Zorron paras jälki. Koira ei pyytänyt minulta apuja, osasi korjata omat virheensä ja eteni paremmin kuin aikaisemmin. Joten kyllä se neljän tunnin märässä metsässä rämpiminen oli kaiken tämän arvoista!

Pätevä jälkikoira
Viime viikolla käytiin myös jäljellä Ylöjärvellä. Silloin tehtiin perussimppeli n.500m pitkä metsäjälki. Tälläkin jäljellä Zorron epävarmuus paistoi läpi aluksi ja koira pyyteli apuja. Ilmaisun se halusi tehdä todella aikaisin ja oli haluton jatkamaan, joten huonosta ilmaisusta palkka.

Myös Rommi on päässyt tekemään pientä ihmisjälkeä ja teemana on lähinnä ollut kepit ja myös namit olen nyt jättänyt pois jäljeltä. Palkka tulee siis kepeistä. Vauhtia on edelleen ihan liikaa ja vauhdilla on vetänyt myös keppien yli, mutta kun olen sen pysäyttänyt, koira on keppin löytänyt. Nyt koira menee jo yleensä itse maahan, joten eteenpäin mennään. Motivaatio myös riittää ilman namejakin ja hyvin koira pysyy jäljellä. Viimeksi Rommi kuitenkin yritti jo tarjota ihan jonkun muun kepin ilmaisua, mutta tämä taitaa kuulua kuvioon. 

Rommin kanssa ollaan nyt aloitettu ohitusharjoitukset vähän uudella tyylillä, katsoo nyt tuottaako tämä tulosta. Onneksi huomenna päästään ohituskurssille niin saadaan paljon hallittuja harjoituksia. Rommin kanssa yritettään myös tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Normaalistihan Rommi ei välitä juuri lainkaan vieraista ihmisistä, mutta saisi olla hiukan sosiaalisempi. Haaveissa olisi myös tutustuttaa Rommi johonkin uuteen koiraan. Onko joku vapaaehtoinen meidän uudeksi kaveriksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti