torstai 31. joulukuuta 2015

Toteutumia ja uusia tavoitteita

Vuosi vetelee viimeisiään, joten on hyvä tehdä katsaus menneen vuoden tapahtumiin. Viime vuonna tavoitteet oli määritelty seuraavanlaisiksi:


Zorro

Agilitya jatketaan niin kauan kun koira vaan jaksaa. Käydään kisoissa ainakin Tampereen suunnilla. Yritetään saada myös kisakontaktit kuntoon. 
Aksailtiin mitä jaksettiin. Ilman sen kummempia tavoitteita mentiin ja muutamat kisastartit otettiin. Kontaktit on edelleen epävarmat kisatilanteissa.

Tokoillaan jos huvittaa ja kisoihin mennään kunhan ollaan valmiita niihin. Saattaapi olla, että menee kesällä taphtuvan sääntömuutosten jälkeiseen aikaan. Yritetään nyt siis se avo korkata.
Kesällä tokoinnostus nosti päätänsä kun käytiin tokokurssilla. Treenattavaa avon korkkaukseen on kuitenkin niin paljon, että kisaamisesta ei edes haaveiltu. Olisi saanut treenata enemmänkin.


Rallyn kanssa en tiedä mitä tekisin. Jos saisi yhden valion arvoon aiheuttavan tuloksen joskus, voisi se luoda uskoa jatkaa kisailua. Saas nyt nähdä...
Voihan plääh. Ei suotu meille 95p. suorituksia vaikka paljon kisattiinkin ja treenattiinkin kohtuullisesti. Arvokisat meni penkin alle ja muutenkin vuodesta jäi kokonaisuudessaan miinus merkkinen mielikuva. Tultiin kuitenkin valituksi Rally-toko yhdistyksen valmennusrinkiin, jolla on ollut nyt kaksi treenipäivää.

Jälkiä tehdään aina kun vaan sopii aikatauluhin. Jatkokurssi keväällä on mahdollinen. Pitäisi kasvattaa omaa luottoa koiraan

Nää, eipä Zorro montaa kertaa päässyt jäljestämään. Meneehän se ihan kivasti, mutta ei siitä tosietsijäksi ole.
Läheisyys lämmitti pieleen menneissä SM-kisoissa. Zorro  <3 Milo
Joulukoira
Rommi
Rallysta haetaan se RTK1 alkuvuodesta, ehkä jo helmikuun kisoista. Sitten se on siinä kisailujen osalta.
RTK1 saatiin kolmannesta alon startista. Sen jälkeen ei olla juurikaan treenattu.

Agia ja tokoa voidaan käydä höntsäämässä, mutta järkevästi ajatuksella. Keskitytään rauhoittumiseen.
Agia Rommi taisi päästä pari kertaa tekemään. Toko on tehty kotona ja omissa oloissa. Kierrosten nousu vaivaa edelleen aina, mutta en jaksa enää koko ajan puuttua piippaamiseen ym.

Jälkeä pyritään tekemään mahdollisimman paljon ja toivottavasti saataisiin ongelmat korjattua. Jatkokurssi ja tosi etsinnät kiinnostaa ja voisivat olla mahdollisia jo tänä vuonna.
Jälkeä tehtiin suhteellisen paljon. Paljon hyviä vaikeita jälkiä, mutta tosipaikan tullen jatkokurssin pääsykokeessa tuli semmonen floppi, ettei tosikaan.

Muuta: Toivottavasti saadaan Trelle BAT 2.0 käytännön treenejä. Syksyllä kävin seminaarissa, mutta käytännön toteutusta kaipaisin. Täytyy tästä kirjoitella tarkemmin kun vaan on aikaa. Vielä helpompaa arkea ja ainakin yksi uusi koiraystävä tänäkin vuonna pitäisi löytää!
BAT treeniä tehtiin muutamia kertoja ja pikku hiljaa homma on alkanut etenemään. Päästiin myös BAT gurun Miiran treeneihin elokuussa. Arjessa vaaditaan edelleen paljon tilaa ohituksiin, että koira voi tehdä oikeita valintoja.  

NoseWork lajiin tutustuttiin alkeiskurssin muodossa ja se on vaikuttanut Rommille sopivalta lajilta. Parit möllikisat käytiin syksyllä. Ei uusia koiraystäviä. Omistaja on laiska!


Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut varsin tapahtumarikas. Ylämäkeä ja alamäkeä on riittänyt, joten saisi kai rauhoittua välillä :) On ollut motivaatio huipussaan ja toisinaan taas totaalista uupumista on ollut nähtävissä. Olen oppinut mm. että liika on todella liikaa myös rakkaiden harrastusten parissa. 


Tavoitteet 2016

Zorro:
Rallya lähdetään tekemään ennen kaikkea ilon kautta. Yritetään unohtaa 95p. tavoitteet ja tehdä vain omaa hyvää suoritusta. Keskitytään heikkouksiin, kuten ruokahäiriöihin ja kisavireeseen. Jatketaan treenailua valkkuryhmässä hyvässä seurassa. Yritän myös tehdä jonkinlaista suunnitelmaa mitä pitäsi treenata ainakin ennen jokaista treenit kertaa.

Agi luultavasti jätetään kesällä tauolle. Vaikka Zorro lajista pitääkin, täytyy miettiä lajin kuormittavuutta koiralle. Ikää kuitenkin on jo. Pyritään kisailemaan kuitenkin omien halujen mukaan.

Tokossa otetaan tosissaan tavoitteeksi kisat. Kuntoon täytyisi vaan ensin laittaa ruutu, merkin kierto ja seuraamisessa olisi niin paljon kehitettävää.

Jälkeä tehdään jos jaksetaan ja aika riittää. Se tekee kyllä Zorrolle niin hyvää ja tuo koiralle itseluottamusta. 

Muuta: Toivottavasti pysytään yhtä terveenä kuin 2015. Ei yhtään turhaa lääkärireissua.



Rommi:
Rally, Toko, Agi: Tehdään kotona mitä tehdään, ehkä hallilla voisi joskus käydä vähän aksaamassa.

Jäljellä otetaan revanssi pääsykokeesta ja toivottavasti jatkokurssi paikka sitä myöten aukeisi. 

NoseWorkia tehdään ja yritetään päästä myös porukalla treenailemaan. Kolmannen hajun (laventeli) opettaminen pitää myös tehdä kunhan laakerinlehti on varma. Kisat, kunhan ne virallisesti alkaa!

BATti täytyisi taas alkaa tosissaan treenaamaan porukalla. NinjaBATia paljon arjessa. 

Muuta: Terveyttä ja arjen helpotusta edelleen.










tiistai 22. joulukuuta 2015

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Zorron kisavuosi pakettiin

Tämä teksti on maannut luonnoksisssa luvattoman kauan. En ole vaan saanut videoita editoitua, joten julkaisu on antanut odottaa itseään. Tässä se kuitenkin tulee:

Zorron kilpailuvuosi on nyt sitten taputeltu ja ainakin loppu vuosi (marras- ja joulukuu) tulee kisataukoa niin rallyssa kuin agissakin. Ei voi muuta sanoa kuin, että luojan kiitos ei tarvitse mennä hetkeen yhteenkään kisaan, tauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Vaikka aina olen kisaamisesta pitänyt, viime aikoina ei oma pää ole kestänyt enää yhtään kisatilanteissa ja tulokset ovat kaikki olleet pettymyksiä. Kuluneen kuukauden aikana on ollut myös aivan liikaa stressaavia tapahtumia ja koska muussa elämässäkin on tapahtunut ja tapahtuu paljon kaikkea uutta, on pientä yleistä uupumustakin ollut ilmassa.

Kielikeskellä suuta (kuva: Juha Rintala)


Aloitetaan tapahtumien purku Ylöjärven SM:stä 4.10. Lähdin kisoihin ensisijaisesti tekemään hyvää omaa suoritusta ja sitä kautta hakemaan paikkaa finaaliin 20. parhaan joukossa. Rata meni hyvin vaikka vaikeita kylttejä oli radalla paljon. Heti aluksi liikkeestä istuminen, peruutus putken jälkeen, käytösruudun paikka putken takana… Ei jouduttu uusimaan mitään ja todellakin radalta tullessa fiilis oli hyvä. Tuloksen tullessa seinälle olin minä niin kuin muutama muukin hiukan ihmeissään 52 pistettä! Videoltakaan katsottuna en löytänyt noin isoja virheitä millään, mutta tuloslappu sen paljasti. Neljä -10p. virhettä vajaista istumisista. Että voi ihminen olla tyhmä, eikä voinut vaan odottaa kunnolla niitä istumisia! Ilman näitä istumisvirheitä pisteitä olisi siis ollut 92p. ja karsintaradalla oltaisiin oltu toisena. No sainpahan ainakin kalliin opetuksen asiaan. Jatkossa osaan odottaa. Rata videolla: https://youtu.be/yseZaQxvOig


Se kuuluisa vajaa istuminen (kuva: Juha Rintala)


Osaa se istuakin  (kuva: Juha Rintala)


Arvokisojen välissä oli oman seuran uuden hallin ensimmäiset rallykisat. Rata alkoi nihkeästi ja heti ensimmäinen kyltti (valkovuokko) täytyi uusia. Koira ei ollut täysillä mukana ja pientä haahuilua oli ilmassa. Lopputuloksena kuitenkin ”ihan kiva” 8? pistettä ja neljäs tila. Pääasia oli kuitenkin se, että saatiin vielä Krista tuomarilta erityismaininta siitä että maltoin odottaa istumiset loppuun asti. Testailin tätä treeneissä ennen kisaa ja todettiin, että noin 5 sekunnissa istumiskäskystä Zorron peräsin on varmasti maassa asti, joten radalla laskeskelin kaikissa istumisissa viiteen J Tuntuu tyhmältä ja näyttää tyhmältä, mutta toimii. Video: https://www.youtube.com/watch?v=LB3aC9QnTOk&feature=youtube_gdata


Aina ei Zorro ole houkutusten vietävissä (varsinkin kun niihin on etukäteen käyty tutustumassa)
(Kuva: Outi Puhakka)


Lokakuuhun mahtui myös uuden hallin ensimmäiset agilitykisat. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana. Ensimmäinen rata oli ihan ok, A:lta loikkasi kontaktilta ja keinulle ohjasin huonosti, joten kielto siitä. Puomin kontakti oli hyvä. Toisella radalla taas hajosi oma pää, enkä muistanut rataa millään, joten jotenkin harhaillen päästiin maaliin asti.

Vauhdikkaita tilanteita (Kuva: Outi Puhakka)


Myös uuden hallin avajaiset oli lokakuun aikana, jossa oltiin esiintymässä rally-toko näytöksessä. Yleisöä oli melko paljon ja rata oli pitkä ja haastava, koska näyttävyyttähän sillä haettiin. Mentiin rata pari kertaa peräjälkeen ja radat meni tosi kivasti. Jälkeen päin tajusin, että vaikka tilanne oli jännä niin minulle kuin koirallekin, lähdin ihan eri asenteella radalle. Yritin pitää hauskaa koiran kanssa niin, että se myös välittyy yleisölle. Pitäisköhän tätä fiilistä pitää yllä myös kisoissa!?! Postauksen kuvat on kaikki hallin avajaisista.

Zorro ja Zorron vieterijalat (Kuva: Outi Puhakka)


Rally piirinmestaruudet kisattiin niin ikään Ylöjärvellä 31.10. Lähdin kisoihin ajatuksella, että nyt tehdään hyvä suoritus ennen taukoa ja otettaan revanssi SM:stä. Fiilis oli siis hyvä ja yritin oikein keskittyä kunnolla, mutta mitä vielä. Keskityin ehkä niin hirveesti, että en tajunnut uusivani radalla kolmatta kertaa. Koira oli nihkeä, mutta oma ajatus ei näköjään toiminut senkään vertaa.  Video tässä: https://youtu.be/oKukUJQnKKc

Oikein hävettää tällainen aloittelija moka (varsinkin joukkueen puolesta), mutta minkäs teet kun oma pää ei vaan toimi. Ilman viimeistä uusintaa pistesaalis olisi ollu 71p., joten juhlia ei sittenkään olisi pidetty. Tämä viimeistään kertoi sen, että nyt on pakko kääntää ajatukset pois koiraurheilusta ja nollata kunnolla. Kaksi viikkoa totaalilepoa ja loppu vuosi maltillisilla treenimäärillä (ohjattua toimintaa max. 3 kertaa viikossa) on suunnitelmissa. 
Kontakti kunnossa, ainakin sen hetken (Kuva: Outi Puhakka)



Loppuvuonna tehdään fiilistä ja treenataan kontaktia. Lisäksi istumista yritetään saada nopeammaksi. Unohdan hetkeksi kokonaisten ratojen tekemisen ja treenaan mieluummin muita osa-alueita. Tähän erinomaisen tilaisuuden tuo uusi TamSKin rallyvalkkuryhmä, josta varmasti löytyy pilkunviilaus apua ja motivaation nostamiseen vinkkejä.
Koko tonttujengi hommissa (Kuva: Outi Puhakka)





maanantai 14. joulukuuta 2015

Liebster Award-haaste


Heidi heitti haasteen, kiitos siitä, joten tartutaanpa siihen tämän blogihiljaisuuden katkaisemiseksi.


"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreitten blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. L A annetaan bloggaajalta bloggaajalle."
 
 
 
 
 
 
 
 

 
Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awadin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille. 





1. Mitä pidät tärkeänä pentua hankittaessa?
Heti kovin vaikea kysymys. Zorro tuli kuin sikasäkissä ilman sen suurempaa harkintaa ja osoittautui todellakin ihanan helpoksi, mutta monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Rommin kanssa tein enemmän valintaa ja harkintaa, mutta ihan sitä ei tullut mitä piti. Tiedä siitä sitten oliko vika ohjaajassa vai koirassa, luultavasti vähän molemmissa. En missään nimessä suosittele tuota Zorron tapaa, vaan kannattaa perehtyä sukuun ja ominaisuuksiin huolella. Itse valitsisin nykyään pennun sieltä rauhallisemmasta päästä. Kantapään kautta olen oppinut että vireen nosto on oikeasti helpompaa kuin sen lasku.
 
 
2. Onko sinulle tärkeää, että koirasi kasvattaja ajattelee asioista samalla tavalla?
On ja ei. Tottakai kasvattajan pitää keskittyä niihin ominaisuuksiin joita itsekkin arvostan. Ei minulle esim. ikinä tule vain näyttelykehään jalostettua koiraa. Toisaalta omalta osalta kasvattajien rooli on jäänyt aikas pieneksi, eikä säännöllisesti olla yhteyksissä kummankaan kanssa.
 
3. Asia, minkä teet seuraavan koiran kanssa paremmin?
Voi näitä on miljoona! Ainakin vireensäätely heti alusta asti otetaan tosissaan. Seuraavan koiran kanssa ei aleta aksaamaan heti pennusta, vaan koiran kanssa hoidetaan arjen taidot mahdollisimman hyvään kuntoon, ennen kuin aletaan miettiä harrastuksia. Totta kai pohjia aletaan tekemään jo pennusta ja myös nenänkäyttöjuttuja. Leikkimisen kunnollinen treenaus.
 
 
4. Mitä koulutusvirhettä tai kouluttamattomuutta kadut nykyisen koirasi kohdalla?
Zorron kanssa ärsyttää sen tapa hyppiä ihmisiä vasten, olis pitänyt vissiin puutua tähän "vähän" aikaisemmin. Rommin kanssa olen kyllä tehnyt paljon töitä, mutta räyhäys on tiukassa ja töitä jatketaan edelleen. Tähän olisi nuorempana pitänyt kyllä keskittyä vieläkin enemmän.
 
5. Mikä on paras asia, mitä olet nykyisen koirasi kanssa onnistunut tekemään?
Zorron kanssa ollaan päästy tekemään monenlaista, vaikka koiran ollessa pentu mulla ei ollut mitään hajua mistään koiraharrastuksista. Myös Zorron avoimmuus kaikkea uutta kohtaan nykyään on jonkinmoinen saavutus. Rommi on tyypillinen "kyllä se kotona osaa" koira. Se osaa leikkiä hienosti, se osaa jos vaikka millaisia temppuja ja se on hyvä nenän käyttäjä, mutta eipä nämä meinaa häiriössä onnistua :)
 
6. Kuinka moneen paikkaan maksat jäsenmaksua koiraharrastuksen vuoksi?
TamSkin, Kennelliiton, Pirkanmaan etsijäkoirien ja Rally-toko yhdistyksen maksut taitaapi olla ainota. En harrasta jäsennyksiä :)
 
7. Aiotko okeilla tai aloittaa jonkun uuden lajin ensi vuonna?
Tuskimpa, näissä olemassa olevissakin tuntuu olevan ihan riittävästi tekemistä
 
8. Mihin olet tyytyväinen tämän vuodenkoiraharrasteissa?
Zorron kanssa ei ole ollut mikään kovin menestyksekäs vuosi, tasapaksua suorittamista enemmänkin. Terveenä on kuitenkin pystytty. Rommin kanssa uuden lajien (NoseWork) korkkaus ja hyvin menneet möllikisat on mennyt hienosti. Myös BAT harjoittelu on tuottanut tuloksia vaikkakin hyvin pieniä.
 
9. Seuraava hankinta minkä aiot ostaa koirallesi/harrastukseesi?
Rommi tarvitsi uudet valjaat hajonneiden Hurttien tilalle ja uudet kynsisakset olis tarpeen. Muuten on kaapit täynnä tavaraa..
 
10. Mistä koirasi on saanut nimensä?
Zorron nimelle ei ole hyllä mitään tarinaa, siitä vain tuli Zorro (mikä on muuten äärimmäisen huono nimi kun sitä joutuu usein toistaan). Rommia kun lähdin hakemaan, oli koiran nimi vielä Hugo, mutta ei se sopinut sille ja sitten vaan seilailin nimilistoja ja valitsin sopivimman. Jälkeen päin ajateltuna koirien nimet ovat ihan liian samanlaiset ja sekoilen niiden kanssa edelleen.
 
11. Mitä toivot ensi vuodelta?
Toivon, että edes yhden kerran saan päivittää faceen yli 95 pisteen tuloksen rallysta. Rommin kanssa toivon yhä helpompaa arkea.
 
 
 
Monet on jo haasteen saaneet, joten jätän uudet blogit nyt haastamatta.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Julkaisemattomat kisavideot

Muutamat aksa ja rally kisavideot ovat jääneet julkaisematta, mutta tässä niitä nyt olisi. Aksassa ei nyt kesän ulkokisoissa ole mennyt niin hyvin kuin alkuvuodesta, tosin kisattukin on todella vähän, eikä edes videota ole kaikista radoista. Vauhti on ollut kisoissa hukassa vaikka treeneissä sitä tuntuu riittävän. Muutamista radoista videot kuitenkin löytyy täältä: https://youtu.be/_CI7sPSCDwk

Rally-tokossa on sen sijaan yritetty kisata enemmän, mutta tulostaso on jäänyt kovin heikoksi viime aikoina. Tallilla kisattiin viimeistä kertaa 4.4.15, tuomarina Tiia Hämäläinen. Radasta ei ole videota, joten kovin hyvin en muista mitä videolla tapahtui, mutta ennen käytösruutua pisteitä oli kasassa 94. Käytösruutu meni hylätyksi (ja siten koko rata), koska koira peruutti liikaa edessä seistessään. Voi luoja sitä ketutuksen määrää, jos pisteitä olisi ollut 95 ennen käytösruutua!

Rally videot: https://youtu.be/Hv1rNCe9UmM

Videolta ensimmäisenä löytyy helatorstain Janakkalan kisa, tuomarina Iiris Harju. Rata oli kiva ja kaikki meni kohtuu hyvin, mutta paljon pientä ongelmaa kuitenkin oli... Merkki on rikottu treenaamalla tokon merkin kiertoa ja nyt on menossa korjausliikeitä sen suhteen. Liikkeestä istumisesta otettiin -10 tvä, tämä on ollut meidän yksi epävarmimmista kylteistä, joskin se on parantunut kaiken aikaa.

Ylöjärven kisa oli katastrofaalinen, tuomarina Krista Karhu. Ensimmäisen viiden kyltin jälkeen aloin miettiä voidaanko jättää rata vaan kesken. Koira oli niin paineessa, että toimintakyky oli ihan nollassa. Myönnetään, mä niin jännitin tämänkin kisan pilalle. Jotenkin kuitenkin taisteltiin yli 60 pistettä, vaikka koira ei tehnyt yhtään mitään.

Porissa käytiin kisoissa viime viikonloppuna, tuomarina taas Iiris Harju. Lähdössä ohjaajan kädet tärisi jännityksestä niin paljon, ettei meinannut saada hihnaa taskuun laitettua :D Radalla heti ekana kyltinä merkille lähetys, mutta ei onnistunut tälläkään kertaa. Oltiin pihassa otettu lämmittelyksi pari merkkiä ilman mitään ongelmia, mutta hallissa koira ei tuntunut näkevän koko törppöä. Väitänkin, että Zorro ei ihan oikeasti näe oranssia merkkiä vihreältä pohjalta. Zorro ei myöskään ollut ainoa koira, jolla oli ongelmia hahmottaa merkkiä. Loppurata meni ihan kivasti, mutta epätarkkuuksia löytyi paljon. Lopputuloksena vajaat 70 pistettä jälleen.


Eilen oli oman seuran kisat vieraalla kentällä Rantaperkiössä, tuomarina Hannele Pirttimaa. Heti toinen kyltti oli pyörähdys oikealla, mutta menin mokaamaan tämän itse käskyttämällä ihan liian myöhään, joten tästä heti uusinta. Loppurata meni hyvin ja koira oli mukavasti mukana ja kuulolla. Myös merkki oli hieno. Loppu tuloksena kuitenkin vain 89p. Yhteensä seitsemältä kyltiltä otettiin -1 kontrollin puute virhe ja yksi -1 vino. Olisi hieno nähdä videolta, mitä nämä kummat kontrollivirheet olivat, mutta muistikortti oli kamerassa täynnä, joten videota ei ole. Säännöissä kontrollivirhe on kuvattu näin: "Koira estää tai häiritsee ohjaajaa kulkemalla ohjaajan kulkulinjalle, astumalla ohjaajan varpaille, hyppäämällä ohjaajaa vasten tai tönimällä ohjaajaa." Joo, kyllähän Zorro pompottaa paljonkin seuratessa, mutta eipä sitä ennen ole siitä rankaistu. Eikä tosiaan oltu ainoita, joita rankaistiin samalla virheellä, ärsyttävää! Jollain toisella tuomarilla se olisi voinut olla 95 pisteen rata...

Positiivista kuitenkin on, että kyllä meillä hyvänä päivän on täydet mahdollisuudet ja ehkäpä tästä on taas suunta ylöspäin. SM-kisoihin on reilut kaksi kuukautta joten yritän olla rikkomatta mitään liikettä ennen sitä, vaan keskitytään tarkkuuteen ja kontaktiin. Nyt korjauksen alle otetaan myös houkutukset, erityisesti ruokahoukutukset ovat tällä hetkellä taas ihan mahdottomia.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Comeback

Hengissä ollaan edelleen vaikka blogi on saanut elää hiljaiseloa jo liian pitkään. Kuluvana vuonna on tehty isoja vaikeita päätöksiä ja se on vaikuttanut elämään paljon. Kaiken muutoksen kourissa ollaan kuitenkin jatkettu harrastuksissa niin kuin ennenkin. Treeneistä on tullut se juttu joka pitää pään kasassa huonoinakin päivinä ja vielä kun sitä pääsee tekemään huippujen treenikavereiden kanssa. Kiitos siitä heille kaikille!

Rommin kanssa on jatkettu entiseen tapaan. Arki rullaa, vaikka haasteita ja rajoitteita meidän yhteiselosta ei puutu. Päivä päivältä kuitenkin opin tuntemaan koiraani paremmin ja tunnistamaan vaikeat tilanteet ja koiran fiilikset yhä paremmin. Myös suhteellisen säännöllinen BAT-treenaus on tehnyt hyvää. Vielä muutokset eivät juurikaan arjessa näy, mutta treeneissä on päästy eteenpäin. Parin viikon päästä päästään vielä BAT gurun, Miira Hellstenin oppiin!

Jälkeä on tehty Rommin kanssa paljon ja luotto koiraan on palautunut tai ainakin palautui ja meni uudestaan. Hyvin menneiden harjoituksien vuoksi uskalsin tehdä jatkokurssin pääsykoejäljen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti. Jo alkumatkasta tuli pahat koirahäiriöt (molemmilla puolilla tietä oli pihoissa haukkuvat koirat), josta Rommin pakka meni ihan sekaisin. Koira kuitenkin jatkoi varman oloisesti etenemistä, enkä voinut kuin luottaa koiraan. Todellisuudessa koira oli kuitenkin vetänyt heti häiriöiden jälkeisestä kulmasta ohi ja sitten ihan omia polkujaan. No tämä riski oli tiedossa ja lisää treeniä vaan tarvitaan.

Zorron kanssa on taas jälki ollut melkeinpä kokonaan tauolla. Zorron kanssa on tehty kaikkea muuta sen sijaan. Perjantaisin aksataan TamSKin valkkuryhmän kouluttamassa ryhmässä, torstaisin rallitellaan valkkuryhmässä ja myös 7 kerran tokokurssilla tuli käytyä. Aksaaminen on sitä samaa hömpöttämistä. Ei kummoisia tavoitteita vaan pelkästään hauskanpitoa. Kisastartteja ei olla juurikaan otettu. Pohdinnassa aksan suhteen on ollut puomin kontakti. Pysäytykset kun ei toimi yhtään kisoissa, joten voi olla, että jossain vaiheessa alan opettamaan siitä juoksaria…

Rally-tokossa yritetään viilata pilkkua, että yli 95p. kisasuoritukset olisivat mahdollisia. Kova tavoite on koirasta joskus vielä tehdä rallyvalio. Tänään laitettiin jälleen uutta matoa koukkuun ja lähdetiin kisaamaan Poriin. Ei mennyt niin kuin Strömsössä eikä saatu edes tulosta.  Meidät valittiin myös koko Suomen kattavaan valmennusrinkiin, josta toivon todellakin saavani sen viimeisen silauksen tekemiseen.


Tokoinnostus on nostanut taas päätään uusien sääntöjen myötä. Meillä kävi kyllä todellinen munkki noiden uusien liikkeiden kanssa. Meille mahdottoman vaikeat luoksetulon stopit ja piilopaikkamakuu on poistunut uudesta avoimesta luokasta. Nyt tahkotaan sitten uusina liikkeinä ruutua ja merkin kiertoa. Molemmissa ollaan kyllä päästy nyt eteenpäin kun on ollut hyvä kouluttaja antamassa vähän erilaista näkökulmaa. Ehkä vielä tänä vuonna voisi uskaltaa kokeeseenkin, jos vaan kehitys jatkuu yhtä nopeana.

Palaan Zorron kisakuulumisten merkeissä toivottavasti pian! Kuvituksena juhannuksen tunnelmia.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kisaura pakettiin

Pikaiset kisa kuulumiset viime viikonlopulta. Oli TamSKin rally-tokokisat, joihin olin molemmat koiruudet ilmoittanut. Tuomarina oli tiukkana pidetty Minna Hillebrand, joka itseasissa tuomaroi jo toistamiseen Rommia. Ensin oli kuitenkin Zorron vuoro. Tykkäsin MEStarin radasta, kun heti alkuun oli merkki. Se on Zorrolle kohtuu varma liike ja pääsi hyvin kisajännityksestä eroon heti alkuunsa. Taisi olla vähän turhankin hauskaa koiralla radalla, joten pikku virheitä lähti sieltä täältä ja lisäksi vielä pari uusintaa. Lopputuloksena 86p. ja sijoitus 1./5. Aika kauaksi jäätiin 95p. taivoitteesta, mutta toisaalta ei olla kisattu pitkään aikaan, joten ihan ok suoritus kuitenkin. Rata on nähtävissä täällä: http://youtu.be/RZoTBZXv1Gs

Rommilla oli homma kokonaan katkolla. Kaksi hyväksyttyä tulosta oli jo pohjilla, joten RTK1 ja kisauran lopetus oli käsillä. Koirahan osaa melkein kaikki yleimpienkin luokkien kyltit, mutta en ole ainakaan vielä valmis luopumaan turvaa tuovasta hihnasta. Rommi teki kyllä hienosti töitä koko radan, mitä nyt vähän olis pitänyt päästä tutustuun tuomariin ja sihteeriin tai ainakin olis pitänyt pienet perkeleet käydä niille sanomassa. Ainoat pistevähennykset siis tästä, niin ja tietysti -3p. kokonaisvaikutuksesta. Jotain "pientä" ääntelyä oli taas havaittavissa. Lopputuloksena kuitenkin ennätyspisteet 96p. ja RTK1 mitalli. Rata nähtävissä täällä: http://youtu.be/IDp4hrrXeoM