lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kuulumisten päivitystä

Onpas tässä mennyt aikaa kun olen viimeksi varsinaisesti kertonut treenikuulumisia. Ei sitä vaan aina jaksa....
Rommin kanssa on nyt kahtena viikkona käyty agilityn pohjataidot kurssilla. Tavoitteena kurssilla harjoitella agilitytaitoja joita voi kotonakin treenata. Tarkempi selostus kurssin tavoitteista löytyy Katrin blogista, joten mitä sitä toistamaan :) Varsinkin toisella kertaa Rommi kävi kyllä varsin kuumana ja kävi kerran jopa mun kyynärpäähän kiinni ja tietysti se huusi kun hullu taas. Oli kuitenkin mukava saada vinkkiä miten jatkaa harjoituksia tästä edespäin, vaikkei varsinaisesti mitään ihan uutta tullutkaan.

Zorron kanssa oltiin Niihamassa treenaamassa viime viikolla. Zorro oli aivan ihastunut pitkästä aikaa reeneihin tulleeseen Viimaan. Hoh hoijaa... Eihän se meinannut keskittyä tekemiseen ollenkaan ja myös sateenvarjo häiritsi poikaa. Ai miten niin häiriö herkkä? Viime viikonloppuna käytiin tallilla treenaamassa molempien kanssa. Tehtiin mm. hyppytekniikkaa kasvavan suoran muodossa. Yllättävän hyvin Rommikin meni, vaikkei aiemmin ollakkaan tätä tehty. Zorron kanssa tehtiin pari kertaa keinu kissan ruokapalkalla. Eka kerta meni hyvin, mutta toisella se alkoi jo aristeleen.  Rommin kanssa tehtiin keinua pöydältä, sepä ei aristellut yhtään, mutta rauhassa edetään.

Tällä viikolla oltiin pitkästä aikaa keskiviikkona tokoilemassa. Seuraaminen on mennyt paremmaksi, mutta ei se vieläkään mitenkään hyvä ole. Paikkamakuu tehtiin takapalkalla, mutta kerran se taas nousi istumaan, jonka jälkeen meni riviin makaamaan poikittain. Noh ehkä tää tästä joskus... Torstaina aksailtiin SDP:llä. Tehtiin kolmosluokan rataa, mikä tuntui kyllä yllättävän helpolta. Miksei ne radat ikinä tunnu kisoissa helpoilta. No mutta se mitä täytyy nyt alkaa treenaan on kontaktien jälkeen tehtävät persjätöt ja valssit. En tiiä miksei olla näitä juurikaan tehty!

P.S Pikku hiljaa on alkanut vahvistumaan se, että Zorrolta lähtee pallit kunhan sopiva hetki tulee. Tuntuu, että Rommin tulon myötä naistenmiehen halut ovat vaan kasvaneet ja koira vetää hajujen perässä entistä enemmän.  Saa siis suositella hyvää (ja edullista) lääkäriä! Kesällä ei ruveta leikkautamaan, mutta ehkäpä sitten syksyllä...

2 kommenttia: