maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaahimista

Eipä tullut viime viikostakaan kovin aktiivista harrastusviikkoa. Molemmilla oli toko treenit peruttu ja ittekin laiskotti niin paljon, ettei kiinnostanut kentälle mennä itekseen. Torstaina sentään Rommi pääsi pitkästä aikaa koirapuistoilemaan ja Zorro sitten aksailemaan. Kyllä se koira olikin taas innoissaan kun kentälle pääsi pitkästä aikaa.

Treeneissä tehtiin rataa, jossa oli useampikin hankala kohta, mutta Zorron kanssa kyllä kaikki tuntuu niin paljon helpommalta kun on aikaa miettiä jotain radan aikanakin. Poispäinkäännöksiin Zorro ei tahdo oikeen taipua, mutta eipä sen toisaalta ole mikään pakkokaan.


Launtaina startattiin auto kohti Hyvinkäätä treffaamaan Rommin sisaruksia. Kaikkiaan neljä pentua kuudesta oli paikalle päässyt ja kyllä niillä sitten olikin kivaa. Vauhtia riitti yllin kyllin ja Hyvinkäällä sattui olemaan luntakin vielä kivasti. (Kuvat: Mira Koponen)

Välillä piti vähän poseratakkin :)
Gemma, Rommi, Taika ja Sisu

Kyllä oli Rommi melkoisen puhki puolentoista tunnin kaahimisen jäljiltä, että kelpasi takasin tulo matkan levätä :) Sunnuntai aamuna lähdettiikin sadetta pakoon Tallille. Tehtiin vauhdikasta rataa, jossa halusin testata pysyykö Rommi hanskassa kun vauhtia on vähän liikaakin. Zorron kans tämä olikin ihan helppo homma, sen kun vaan pisti tossua toisen eteen. Rommin kanssa ei koko 15 esteen rataa päästy millään kokonaan. Eihän se ole tottunukaan tommosiin pätkiin vielä. Rengas kovasta vauhdista tuotti myös jonkun verran ongelmia, vaikka yksittäin se onkin hyvin varma. 

Toisena pätkänä tehtiin target teamin viime treeneistä muutaman esteen pyöritystä. Ei ollut helppoa sekään, mutta onnistumisakin joukkoon mahtui molempien kanssa. Rommin kanssa otettiin lopuun vielä ihan muutama kerta keppejä verkoilla, tai siis ainakin yritettiin. Näppäränä poikana tuohan jo keksi, että verkoista voi ihan hyvin hyppiä yli minkä kerkiää. Luulempa, että Rommin keppien kanssa joudutaan viettämään tuskaisia hetkiä vielä paljon lisää. Kun sitä vauhtia on niin paljon ennemmän kuin taitoja.

Sunnuntai iltapäivällä mentiin vielä porukoille juhlimaan isänpäivää. Koirat taas oikeen kunnostaui tuossa riekkumisessa ja käytäytyivät kuin pikku muksut. Ensin sain juosta koko ajan Rommin perässä, koska tyyppihän yritti taas pölliä kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan tai sitten sillä oli pää jossa kukkarukkussa. Sitten Rommi ja Zorro yhdessä tuumin keksi, että täällähän pääsee juokseen ympyrää huoneesta toiseen. Sielä ne sitten juoksi ympyrää ja Zorro yritti jekuttaa Rommia ihan urakalla vaihtamalla suuntaa aina välillä. On se kiva kun on rauhallisesti käyttäytyvät koirat...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ei aina voi onnistua

Eilen oltiin molempien kanssa rally-tokoilemassa tallilla. Zorro oli, niin kuin arvelinkin, ihan liekeissä. Kyllä huomas, että tyyppi on ollut kuukauden lomalla ihan kaikesta. Rommikin alkaa pikku hiljaa saamaan juonen päästä kiinni, eikä vaan yritä tehdä kylteille 2on-2offeja :) Oli siis kyllä hyvät treenit vaikka sinne lähtö vähän ketuttikin...

Tänään oli sitten taas target teamin treenit SDP.llä. Rata oli taas varsin hankalan näköinen, mutta hyvä erilaisten ohjausten harjoitteluun . Pätkissä tehtiin taas rataa, eikä ihan loppuun asti edes päästykkään.
Lähdössä koira otetaan vastakädellä kakkosen edestä ja jaakotuksella kolmoselle, josta lähetys putkeen. Rommi ei ihan irronnut niin kuin oletin, joten jouduin hieman sitä saattamaan. Pituuden (5)jälkeen ennakoiva valssi ja heitto kutoselle (älä itse valu kohti kuutosta!). Seiskan jälkeen ennakoiva valssi ja sitten jalat alle, että ehtii ysille ohjaamaan kunnolla takaakierron. A:lta otetaan mukaan oikealla kädellä, mutta ennen kun koira ehtii putkeen vaihdetaan käsi. 14-15 väliin valssi ja 15 puolivalssi. Heitto hypylle 16 ja takaakierto ja niisto hypylle 17. Koira kunnolla kiinni ja oikeeseen päähän putkea. Hypylle 22 ennakoiva valssi ja muurille (23) jaakotus. 24-25 väliin valssi ja 25 poispäin käännös. 27 takaaleikkaus ja maaliin.

Eli ei ollut ihan helppoa, ei. Mulla oli taas itellä tänään niin nihkee päivä. Pää ei toiminut vaikka kuinka yritti, ärsyttää... Rommi oli alkuun taas ihan liian isoilla kierroksilla, eikä se kyllä juuri siitä rauhottunut loppuakaan kohti. Mun pitää kyllä taas ryhdistäytyä pitään tuo koira aisoissa, kun vissiin on tarkoitus, että mä koulutan sitä, eikä toisinpäin. Kaikki omatoimi esteiden hyppimiset pois, hiljaisuus (tai ei ainakaan suoraa huutoa sillon kun koira on käskyn alla) ja ennen kaikkea ei mitään huitomista sinne tänne vaan RAUHALLISTA ohjaamista alusta loppuun. Sain toisen pätkän kuvattuna videolle. Kamalaa sähellystä! Katsokaa äänillä jos kiinnostaa kuinka kova ääni koirasta lähtee :) http://youtu.be/nFnzDZfe8ZM Eipä tähän kait voi muuta todeta kun treenit jatkukoon!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Hissun kissun

Tällä viikolla ei juurikaan ole koirien kanssa tehty hommia. Zorrolla on ollut viimeinen loma viikko. Yllättävän hyvin sen pää on kestänyt ihan vaan peruslenkkiä. Sen verran kuitenkin kaivoin naksutinta esille, että opetin sitä makamaan leuka maassa. Tää on kuitenkin vielä ihan vaiheessa, mutta jos sitä sitten joskus vois hyödyntää paikkamakuussa. Huomenna Zorro pääsee jo rally-tokoileen. Saas nähdä kuinka palikoina se hallilla on :)

Maanantaina Monika kävi hieromassa koirat. Rommikin pääsi ensimmäisen kerran käsittelyyn. Lähinnä tehtiin vaan sellanen pikainen tarkastus ettei mitään isoa jumia koirassa ole. Rommi se oli kamala paikka joutua makaamaan paikoillaan, vaikka se aina on ollut Zorrolle niin kade kun se vaan on päässyt käsiteltäväksi. Tyyppi sitten piippas melkein koko ajan, paitsi aina niissä kohdissa missä pientä kireyttä kropasta löytyi. Mitään suurta ei Rompusta löytynyt.

Zorro vaikutti toisen puolen kohdalla varsin vetreältä. Edes takajalan koukistajat eivät jumittaneet, mitkä on ollut nyt aina kipeät. Selvästi siis huomaa, ettei koira ole joutunut hyppämään moneen viikkoon. Oikea puoli koirasta olikin paljon jumisempi, eikä me ainakaan äkkiseltään keksitty syytä moiseen puoli eroon. Täytyy nyt seurailla miten tilanne kehittyy kun aletaan taas treenit.

Tiistaina oltiin Rosan ja Susun kanssa lenkillä. Oli kyllä niin hyvä kun pari koiraa tuli vastaan ja kaikki nää isot koirat oli ihan hiljaa, mutta Susun (toyvillakoirana) täyty vähän pitää jöötä vastaan tuleville :) Keskiviikkona ei päästy tokoilemaan, mutta sen sijaan tein pitkästä aikaa kakkua tarjolle. Suklaakakku tilattiin ja se myös tehtiin, vaikkei synttärisankari sitten loppujen lopuksi suostunut edes maistamaan koko kakkua...Jäipähän mulle enemmän :P  Positiivista oli kuitenkin se, että koirat käyttäytyivät hienosti vaikka talo oli täynnä eskarilaisia. Rommi olis halunnut kyllä twisterin pelaamiseen osallistua, mutta kuulemma oli vaan enempi tiellä :)

Torstaina oli sitten aksan vuoro taas Lauran mölliryhmässä. Tehtiin rataa, mikä oli meille kyllä haastavaa, koska rata oli melko vauhdikas. Koira oli taas niin kierroksilla, että alkuunsa oli hiukan hankalaa saada sitä toimimaan. Persjättöä ei Rommin kanssa ole juurikaan tehty, koska harvemmin sen kanssa semmosta ehtii tekeen. Ehkä pitäs kuitenkin sitäkin joskus treenailla...

Huomenna tosiaan taas rally-tokoilemaan ja sunnuntaina onkin target teamin treenit sdp:llä, joita odotan kyllä taas niin innolla.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumet!

Tänän vuonna talvi tuli kyllä niin nopeasti nurkan takaa, että pääsi yllättämään mut ihan täysin (niin kuin ne monet kesärenkailla autoilevatkin). Vielä pari päivää sitten sai kahlata nilkkoja myöten mudassa ja tänään olikin maa jo valkoinen. Viime vuonna ensilumi tulikin vasta joulukuun puolessa välissä, joten ajoissa ollaan. No mutta koirat tykkää ja niin minäkin. Toivottavasti tuo valkoinen pysyis maassa, mutta tuskimpa ihan
niinkään käy. Tänään käytiin sitten ensi lumien lenkillä ja pakko oli napata kamerakin mukaan!









Ja pikku pikku painitkin piti ottaa:

Tälläkin viikolla vain Rommi on päässyt treenaamaan. Keskiviikkona tokoiltiin liikkeinä tehtiin paikkamakuuta, seuraamista, ja luokestuloa. Paikkamakuut meni perinteisen hyvin. Rommin suurin ongelma on, että se menee vinoon maahan. Tähän saatiin vinkkiä, että kannattaa ite mennä vähän eteenpäin kuin normi sivulla olossa, jolloin koiran on helpompi mennä suoraan. Seuraaminen on mennyt eteenpäin ja ollaan päästy jo muutamaan askeleeseen. Kontakti pysyy hyvin, mutta Rompu lähtee alussa ensin koukkaamaan kauemmas ja tulee sitten oikealle paikalle. Oon tainnut sitä joskus talloa, kun tollai tekee :( Pitää siis liikkeelle lähdöissä pitää huolta siitä, että lähtee vain itse rauhallisesti liikkeelle. Luoksetulossa mun pitäs nyt oikeesti päättää otanko koiran eteen vai sivulle. Sivulle se osaa kyllä tulla, mutta periaatteessa kyl haluisin tulevaisuutta ajatellen sen tulevan eteen.

Torstaina oli sitten agin vuoro. Oltiin nyt Lauran toisessa ryhmässä mikä on mölli ryhmä, joten paremmin Rommin tasoa. Alkuun tehtiin hyppytekniikkaa, perussarja viimeisen hypyn korkeuden muutoksilla. Vikan riman korkeus vaihteli 35-50 ja nätistihän tuo hyppäs jopa sen 50cm. Kerran se jätti vikan välin hyppäämättä, mutta sitten vaan lelu vikan riman alle. Toisella kierroksella muut teki keppi-putki-A -rataa, mutta me tyydyttiin pelkään A:han jota ei siis olla ikinä tehty kun sillee et kokeillaas nyt meneekö se siitä yli. Ekalla kerralla mulla oli nami alusta kontaktilla, mutta kuulemma se vaan häiritsi sitä enempi kuin auttoi, joten oltin sen sitten vaan pois. Mitä tekee Rommi? No tekee tietysti täydelliset 2o2o kontaktit. Kyllä sai emäntä olla taas tyytyväinen. Oon mä ainakin kontaktien kanssa hyvällä mallilla, vaikka nopee ja kierroksilla käyvä koira onkin :)

Huomenna sitten taas parin tunnin treenit agin ja rally parissa. Zorro kanssa on tehty pari pienen pientä seuraamispätkää. Tyyppi on ollut niin haltioissaan kun pääsee jotain tekeen, että seurasi paremmin kuin ikinä. No lomailu saa kuitenkin jatkua vielä viikon ja sitten ruvetaan taas kunnolla treenaamaan!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tosi mies ja eunukki

Zorro on parantunut hienosti ja viikossa päästiin kaulurista eroon. Välillä se on vähän ihmetellyt kadonneita kulkusiaan, mutta muuten koirus käyttäytyy kuin aina ennenkin. Keskiviikkona käytiin Rosan kanssa lenkillä, jolla oli taas ilmeisesti jonkunlainen juoksu. Ensin Zorro yritti sitten astua sitä, eikä Rosa ollut lainkaan pahoillaan. Hetken päästä myös uusi naisten mies, Rommi, löysi elämälleen tarkoituksen ja astui myös Rosaa. Se on muutenkin nyt muutaman viikon aikana opetellut nostamaan koipea oikein kunnolla. Toivottavasti siitä ei vaan tule samanlaista hormonihirviötä kuin Zorrosta tuli.

Treenien suhteen on Zorro ollut kokonaan pannassa ja yllättävän tyytyväisenä se on pysynyt pelkällä lenkkeilyllä. Rommi pääsikin torstaina isojen koirien ryhmään paikkailemaan Zorroa. Tehtiin lyhyitä tekniikkapätkiä. Ensin serpentiiniä neljällä hypyllä, mitä ei juurikaan olla vielä tehty. Ei ollut ihan helppoa, mutta kunhan oman ajoituksen saisi kuntoon niin homma helpottusi. Toinen pätkä oli putkistoppeja, joita ei olla kyllä ikinä tehty ja sen kyllä huomasi. Koiralla tuppaa olemaan noissa putkissa niin pirusti vauhtia, että pakostihan se sieltä ampuu vaikka kuinka pitkälle. Kolmas kierros oli tiukkoja käännöksiä pituudelta. Tämä meni varsin hyvin ja koira kääntyi hienosti.

Lauantaina lähdettiin Rommin kanssa tallille ensin aksailemaan. Tehtiin viime target teamin treenistä kolmea eri pätkää, jotka kaikki alkoivat onnistumaan, muutaman toiston jälkeen. Lisäksi tehtiin keinua pöydältä. Ei se vaikuta kyllä yhtään välittävän liikkeestä tai äänestä. Harmittavasti ei puomia ollut pystyssä, joten ei päästy sillä tekeen toistoja keinun jälkeen. Loppuun vielä muutama perussarja hyppytekniikkaa. Aksailujen jälkeen jatkui treenit rally-tokon merkeissä. Nyt meni jo aika paljon paremmin kuin viimeksi, vaikkei kotona ollakaan treenattu. Tiettyjä juttuja täytyisi vaan treenata hiukan enemmän...Sivulle tulo oikealta ja saksalainen käännös aiheuttavat vielä ongelmia.

Vähillä treeneillä ollaan siis koko viikko menty, mutta sitä vastoin ollaan keskitytty lenkkeilyyn. Mm. lähi suo tarjoaa tällä hetkellä polveen asti mutakylpyjä ja paljon liukkaita paikkoja pimeässä metsässä. Ja siihen vielä vettä taivaalta vaakatasossa niin avot. Kyllä sateinen syksy on koiran omistajan lemppari aikaa :)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Zorro toipuu ja Rommi aksaa

Tiistaina oli sitten edessä kauan odotettu Zorron kastraatio. Leikkaus oli mitä ilmeisemmin hyvin ja koira oli jo seuraavana aamuna ihan oma vilkas itsensä. Zorro on jo pari vuotta sitten treenaillut tuota kaulurin käyttöä, joten sekään ei mikään ongelma ole herralle ollut. Ihan yhtälailla se Rommin kanssa vääntäis kun ilmankin pönttöä päässä :) Hiukan on siis joutunut toppuuttelemaan poikien leikkejä ja lenkit on tehty vain hihnassa Zorron osalta. Rommi oli pari päivää päivähoidossa, jotta koiria ei tarvi jättää kahdestaan kotiin. Eipä ollut Rommi kovin halukkaasti jäänyt hoitoon ja ilmeisesti pitänyt melkomoista shown molempina päivinä. Onhan se ennenkin sillä hoidossa ollut, mutta ei ilman Zorroa. Jännää miten kiinni se on Zorrossa vaikka onkin niin itsenäinen koiruli.
 

Keskiviikkona oltiin tokoilemassa Rommin kanssa. Tehtiin noutoa ja askelsiirtymiä. Rommin kanssa täytyis treenata (sivulla)peruuttamista ja selkeitä puutteita on myös perusasentoon tulemisessa. Annan sille turhan paljon apuja siihen ihan huomaamatta. Toisaalta jos mulla on nami vasemmassa kädessä, Rommi hakee sivulle väärään kohtaan (liian taakse). Lisää treeniä siis!

Loppuviikko sujui rauhallisissa merkeissä, ilman sen kummempaa ohjelmaa... Tänään, sunnuntaina, oli kuitenkin vuorossa taas Target teamin treenit. Aamulla jo seitsemän aikaan auto startasikin kohti Kana-Areenaa Länkipohjassa. Paikkana tämä kaukainen halli olikin minulle uusi tuttavuus. Halli oli vanhaan kanalaan tehty, joten ei ihan perinteinen paikka, mutta toimiva kuitenkin ja lämmin :) Päivän rata oli seuraavanlainen:
Lyhyissä pätkissä tehtiin taas ja nyt radalle päästiin kolmeen otteeseen. Ensin pätkänä oli esteet 1-4. Vastaanotto vastakädellä 2 hypyn takaa, mutta varpaat kohti kolmos hyppyä. Kolmosen eteen valssi olikin jo vähän kiireinen ehtiä, mutta kunhan kakkoselta uskalsi lähteä ajoissa niin ei ongelmaa. Seuraavassa pätkässä esteet 4-10. Okserilta (5) lähetys putkeen olisi voinut olla hankalaa, mutta Rommi irtoo niin hyvin putkelle ja koska A:ta ei olaa tehty niin se ei vedä puoleensa ollenkaan. 7-8 viennin kanssa sai olla tarkkana, koska Rommi kahdesti änki pienestä raosta ja meni hypyn (8) väärin päin. Hypylle (9) sylivekki (varpaat kohden A:ta) mikä oli meille kyllä ihan uusi kuvio ja vaatii itseltä hiukan sisäistämistä. A:n tilalta mentiin putkeen (10).

Seuraava pätkä oli esteet 10-15. Tosin hyppy (11) toimi myös hyppynä 14b. Lähtö A:n kontaktilta. 11-12 välissä takaaleikkaus tyyppinen kuvio. Pituudella (14) poispäin käännös (vai ennakoiva valssi) ja hypyllä (14b) niisto (käden pitää tulla riman yli) ja puolen vaihto. 

Esteitä 17-21 ei tehty ollenkaan, mutta siinä ei pitäsi olla mitään kovin kummallista. Täytynee kuitenkin kokeilla tätä omatoimitreeneissä. Seuraavat pätkä mitä tehtiin oli esteet 21-24. Perusohjauksella A:n kontaktilta 22-23, jonka jälkeen ennakoiva valssi ja askeleet kohti putkea ja nopee puolen vaihto. Ei ongelmia tällä pätkällä. Viimeinen pätkä oli esteet 25-26. 25 takaakiertona ja päällejuoksuna. Rommi tuppas juoksemaan koko hypyn ympäri kun yritin nopeesti päästä alta pois.  Sitten vielä puolen vaihto (persjättönä) ja hypylle (26).

Kaiken kaikkiaan hankala rata tai ennemmin hankalat ohjauskuviot. Olen tottunut käyttämään niin paljon vain ihan perusohjauskuvioita, että tällaisessa pyörityksessä ei meinannut oma pää tai jalat pysyä mukana. Kaikki ohjaukset toimivat kyllä hyvin Rommin kanssa, vielä kun osaisi itse käyttää näitä kaikkia hyviä kuvioita. Paljon tehtiin myös vekkejä, jotta koiran linja saataisiin paremmaksi. Näitä pitää ihan ehdottomasti käyttää, kun vaan muistaisi. Lähdöissä meidän pitää kiinnittää huomiota siihen, että koira lähtee sanallisesta käskystä ei mun liikkeestä. Toisin sanoen mä en saa aina liikkua kun annan lähtöluvan...


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Perussettiä

Tasainen arki sen kun vaan jatkuu ilman mitään kummempia kommelluksia. Kelit on kyllä masentavia, vettä tulee joka päivä erinäisiä määriä. Metsässä on semmosta kuravelliä, että koirien suihku on joka päiväistä. Onneksi Rommikin on alkanut nöyrtymään siihen ja yleensä koirat jonottavatkin omaa vuoroaan.

Treenailut ovat olleet myös hyvin perinteisiä. Zorrolla ei ollut ohjattu tokoa tällä viikolla, mutta itekseen tehtiin melko hyvät treenit. Seuraaminen on kyllä oikeesti edistynyt huimasti alkuvuoteen nähden. Vire pysyy takapalkalla hienosti, paikkakin on suurimman osan ajasta oikea. Tällä hetkellä tuntuukin, että paikkamakuu on ainoa alokasluokan liike joka ei ota onnistuakseen. Kai sitä vaan pitää aloittaa ihan alusta, mutta ei se kuitenkaan poista sen epävarmuutta muita koiria kohtaan.

Torstaina oli Rommin tokot, enkä tajunnut sitten yhtään, että sataa aika paljonkin. Alkuun tehtiin luoksepäästävyyttä, mikä ei näemmä ole Rommille kyllä mikään ongelma. Sitten tehtiin paikkaistumista, mitä ei aiemmin olla tehtykään. Hyvin meni sekin tosin varsin lyhyellä etäisyydellä tehtiin. Huomauttelin koiralle aina kun alkoi kuikuilemaan muita koiria. Luoksetulossa sain paljon vinkkiä kuinka treenata eteentuloa. En ole tosin varma mikä olisi paraas luoksetulon loppuasento, sivullehan koira osaa jo tulla. Liikkestä seisomisessa Rommi on nyt myös edistynyt, mutta toistaiseksi tehdään sitä niin, että olen koiran edessä.

Rommin treenien jälkeen olin ihan läpimärkä ja jäässä. Oli sitten pakko juosta cittarista jotain kuivia vaateita ja jatkaa matkaa Zorron agi treeneihin. Talvikausi starttasi nyt tallilla ja ryhmäänkin oltiin saatu kaksi uutta vahvistusta. Treeneissä tehtiin rataa, jossa oli mm. välistävetoja. Hyvin meni  kunhan vaan oma ajoitus toimi päällejuoksuissa. Puomille oli ahdas vienti ja putki vielä tyrkyllä, joten puomille oli melko tuskaista päästä. Zorro vaatii vaan niin paljon tilaa, että hakee puomille putken sijaan.

Eilen lauantaina oli sitten taas rally-toko kisat. Jotenkin oli luottavainen olo, että saatasiin kolmas hyväksytty tulos ja siten RTK2 koulari, mutta toisinhan siinä kävi. Rata oli tehty ikäväksi ja heti ekana kylttinä oli agihypyn näköinen hyppy. Zorrohan luuli, että ollaan aksaamassa ja siksi homma lähti heti alkuunsa käsistä. Loppua kohden meno vain parani, mutta tuloksena oli 54 pistettä. Oikeasti meille olis kyllä kuulunut 44 pistettä, mutta tuomarikin sekoili. Viime kerralla Zorroa rankaistiin siitä, että se ei istu kunnolla. Tällä kerralla sitä rankaistiin joka kerta kun se vähän laski pyllyään maata kohden. Tuomari viilas muutenkin pilkkua vähän turhan paljon, toisin mitä yleensä rally-tokossa. Hyväksyttyjä tuloksia tuli todella vähän. Tässä rata vielä videona!

Ensi tiistaina on sitten edessä Zorron pallien poisto operaatio Eläinystäväsilääkärillä. Ajattelin, että samaan syssyyn pidetään vielä kunnon treeni tauko niin agissa kuin tokossakin. Joten harjoituksia jatketaan vasta joskus marraskuun puolella. Toivottavasti leikkaus menee hyvin ja vaikutukset olis vain positiivisia.

Eipähän ainakaan tarvi julkaista enää näin iljettävää materiaalia tässä blogissa. Eikä tarvi kummitytönkään enää kysellä joulupöydässa mitkä pallot ne Zorron pyllyssä roikkuu =)